Quit Does Not Live Here

If you loose the puck, you take it back. Or die tryin'. 

Että ei kun eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Olipas pahuksen tiukka jakso. Ihan joutui venymään ja vetämään henkeä. Tässä sitä kuitenkin ollaan, pystyssä vielä. Alive and kickin'. Sillasta erävoittoon. Kansa hurraa.

Eiffelin Muuri

Unirytmi on kääntynyt jonkinlaiseksi unen, valveen ja väsymyksen sekamelskaksi. Yritän nukkua silloin, kun on vaikeinta olla valveilla. Yritän nukkua silloinkin, kun olisi oikea nukkumisen aika, mutta uni ei tahdo tulla. Käytännössä yöt kuluvat enemmän tai vähemmän valveilla, nukun aamupäivän ja alkuillan. Tai aamupäivän ja iltapäivän.

Takapakki käy voimille. Kuluneella viikolla en tainnut jaksaa lähteä ulos kuin yhtenä päivänä, muutoin kuin pikaisesti tien toiselle puolen kauppaan ja takaisin. Olen yrittänyt tsempata, ajatella asioita hyvinpäin, käsitellä tunteita, olla aktiivinen, lukea ja opetella tekemään itselle hyvää mieltä. Kun sitten tuntuu, että siitäkin huolimatta asiat menee vinoon, alkaa heikompaa ahdistaa.

Usko itseen ja elämiseen hiipuu entisestään. Ei jaksa yrittää, kun jokainen takaisku ja epäonnistuminen syö uskoa entisestään. Kun saa itsensä uskomaan mahdollisuuksiin, tuntuu tappio liian katkeralta. Kai minä joskus taas yritän, kun saan haavat nuoltua, ja ehdin unohtaa, miten kipeältä romahtaminen tuntuu.

Rakennan tornia niin ohuista tikuista, että pienikin puhuri saa koko paskan sortumaan. Jokaisen tuhon jälkeen on entistä enemmän rikkinäisiä rakennuspuita. Voisihan sitä rakentaa tukevamman ja matalamman majan, ja välillä sitä koittaa itselleen muistuttaa, että pitäisi jutut pieninä. Mutta kun on ensimmäisen kerroksen saanut kasaan, huomaa rakentavansa taas eiffeltornia. Veri vetää väkisin korkealle. Kunnes lopulta maa vetää takaisin pohjalle.

Pohjalla ei ole mitään. Tomupilvi peittää auringon ja kaiken valon ylipäätään. Sitä tuntee lyövänsä päänsä jatkuvasti johonkin kulmaan ja kompuroivansa holtittomasti ympäriinsä. Taistelee epätoivoa vastaan ja koettaa kuluttaa elämänsä päiviä mahdollisimman ripeään. Kunnes eräänä päivänä jotain tapahtuu, ja kierros alkaa alustaa. On taas valmis lyömään päänsä uuteen kiviseinään, varmana siitä, että seinä murtuu. Kuka päästi Turkan, Kaurismäen ja Sarasvuon ohjaamaan minun elämäni elokuvaa. Hä?

Ole niin

Fix Me

Tunnen itseni arvottomaksi ja hyödyttämäksi. Ei pelkästään turhaksi, vaan tuskaksi takapuolessa, itselleni ja muille. Minulla ei ole mitään annettavaa. Minä vain kulutan muiden hengitysilmaa.

Jos minulla on tulevaisuus, pelkään sen olevan jääkylmä ja kova kuin teräs. Että isken armotta. Etten suostu enää ottamaan iskuja ja kääntämään poskea. Etten enää välitä, enkä tunne empatiaa.

Liian hukassa, liian väsynyt, liian rikki ja kipeä.

Elämäni heikoin lenkki

On hetkiä ja jaksoja, jolloin elämä tuntuu elinkautiselta vankeusrangaistukselta, ja tekisi mieli anoa armahdusta tasavallan presidentiltä. Mietinkin jo tänään, miten Sauli tällaiseen anomukseen suhtautuisi, jos sen oikeasti kirjoittaisi.

Note to self
Kun tällainen aika taas koittaa, toimintaohjeet ovat seuraavat:

• Totea tilanne muistaen, ettei tämä ole ensimmäinen kerta. Aina on helpottanut, ja niin helpottaa tälläkin kertaa.

• Lappaa paska ulos, jotta syntyy tilaa uusia ajatuksia varten.

• Tee jotakin. Ihan mitä tahansa, mikä kohdistaa huomion pois omista synkistä ajatuksista. 

Miten onkin niin vaikea nähdä ulos synkistä hetkistä. Miten se alkaakin aina tuntua ikuisuuteen jatkuvalta olotilalta, josta ei ole ulospääsyä. Vaikka tuhannen kertaa on itselleen toisin todistanut. 

Jokainen kriisi on mahdollisuus. On helpompi nähdä, mikä on pielessä, ja mitä pitää muuttaa, kun elämä piirtää sen raameihin. Muutoksen aikaan saaminen on sitten oma lukunsa.

En elä toivoen, että jokin ulkoinen seikka muuttuisi, jotta elämästä tulisi hyvä. En kuvittele, että syy elämän laatuun tai laaduttomuuteen, omaan tyytyväisyyten tai tyytymättömyyteen, olisi missään muualla kuin itsessäni. Niin on hyvä, koska sen ymmärtäminen on edellytys muutoksen aikaansaamiselle. Tiedän, että vain minä voin itseäni muuttamalla löytää onnen ja hyvän elämän.

Vaikeus tulee siitä, ettei kukaan ulkopuolelta voi sitä tehdä puolestani. Minun pitää itse osata, haluta ja jaksaa. Siksi välillä iskee epätoivo. Epäusko itseen ja omiin kykyihin saada aikaan tuo muutos. Vain minä itse olen haluamani elämän tiellä. 

Jokaisen kriisin aikana olen yrittänyt tsempata. Koittaa kehittää itseäni, tulla taitavammaksi eläjäksi, hankkia itselleni taito elää hyvää elämää. Takapakit ja uudet vaikeudet tuntuvat siksi aina vaikeilta. Kun on parhaansa yrittänyt, mutta sekään ei riitä. Siltikään ei pysty, ei osaa, eikä jaksa.

Siksi synkkinä hetkinä synkkyys tuntuu loputtomalta, toivo iäksi kadonneelta ja yrittäminenkin turhalta.

Ajatus on Ameeba

Jotenkin on vieläkin vaikea tajuta, että on nyt yksin, vaikka ajatus entisestä elämästä tuntuu kaukaiselta kuin unohtumaisillaan oleva uni. Elämä on pysähtynyt johonkin menneen ja tulevan välille. Elämän diasarjan kahden peräkkäisen dian väliseen pimeyteen, jossa vanha kuva on kadonnut, eikä uusi vielä ole ehtinyt tulla näkyviin. Kaikki tuntuu olevan hukassa. Aivan kuin minusta olisi jäljellä pelkkä kehonsa kadottanut mieli. Kykenemätön tarttumaan mihinkään muuhun kuin ajatuksiin ja tunteisiin, jotka poukkoilevat yhtenä kaaoksena, tulevat ja menevät.

Tavoite on kääntynyt nurinkuriseksi. Ei ole tarkoitus saavuttaa mitään, vaan löytää tie jostakin pois. Hapuillen pimeässä, juurakoihin kompastellen. Mieli käy ylikierroksilla ja kuumenee, kunhan ei vain leikkaisi kiinni. Mielen sisällä pelkkiä liukkaita ameeboja. Mistään ei saa kiinni, eikä mikään ole sitä, miltä näytti juuri äsken, tai tulee kohtaa näyttämään. Kaikki muuttaa muotoaan, musta kääntyy valkoiseksi.

Paranemaan päin

Ero on prosessi. Sitä voi vauhdittaa, mutta ei pakottaa etenemään. Mikä ei tapa, kuulemma vahvistaa. Ei kipu ja vastoinkäymiset ketään vahvista. Sen tekee vasta kivusta toipuminen, ja vastoinkäymisistä toipuminen, eikä kumpikaan edellisistä ole mikään automaatio. Jokainen kriisi on mahdollisuus. Kyllä on. Kyetäkseen hyödyntämään mahdollisuutensa, on kuitenkin tiedettävä riittävästi, saatava tukea ja voimia, paiskittava vastenmielisiä töitä, ja tietenkin käytävä läpi melkoinen määrä tuskaisia hetkiä. Jos tuuri käy, ja tämä kaikki toteutuu, sitten on hyvät mahdollisuudet toivuttuaan tulla vahvemmaksi ja viisaammaksi, kuin oli ennen kriisiä. Aina voi kuitenkin käydä niin, ettei kriisistä koskaan selviydy voittajana, ja sitä jää sisältä hauraaksi, kipeäksi tai tunnottomaksi. Jollakin tapaa vajavaiseksi ja muotopuoleksi, pahimmillaan ymmärtämättä sitä itse. Niin paljon ajateltavaa. Niin paljon tunnettavaa. Valtavasti oivallettavaa. Yhä uudelleen ja uudelleen. Kunnes viimein lakkaa uskomasta siihen, mikä ei ole totta, ja hyväksyy väistämättömän. Kunnes on tutkinut tunteidensa jokaisen sopukan, löytänyt purojen alkulähteet, kääntänyt jokaisen kiven, ja lopulta saanut särkyneen sydämen jälleen korjatuksi. Miksei näitä asioita opeteta koulussa? Maailma olisi huomattavasti parempi paikka, jos ihmiset osaisivat auttaa itseään ja toisiaan käsittelemään traumojaan ja kriisejään.

Better way, better day

Nyt on parempi. Muutaman tunnin nokosten jälkeen on helpompi käydä illalla nukkumaan. Tulikärpänenkin surraa taas lähempänä, pitäen yksinäisyyden paremmin aisoissa. Ruotsi hävisi Ukrainalle. Näillä mennään.

Tyhjyys kasvoille lyö

Elämä on tyhjää. Yksinäistä. Sisälläni asuu vain loputon läheisyyden kaipuu. Ulkopuolella on tyhjää. Ainut valopilkku on tuntuu olevan kaukaisuudessa poukkoileva tulikärpänen. Kirottu on tämä maailma, joka pahuudellaan särkee kaiken tärkeän. Yksinäisyys on minun kiroukseni. Sitä en tunnu pääsevän karkuun, koska se on sisälläni. Kuljetan sitä mukanani joka hetki. Se on raskas ja vie kaikki voimani. Kammoan tyhjää vuodettani, joka saa kyyneleet virtaamaan. Pakenen ajatuksiani ja tunteitani toiseen maailmaan, jossa on sankareita ja rakkautta. Hukutan itseni TV:n tarjontaan. Se tuo helpotusta, vie ajatukset muualle. Saa tunteet rauhoittumaan. Olen syvällä hyisessä vedessä. Istun ritisevällä jäällä. Odotan ihmettä. Toivon lämpöä. Läheisyyttä. Muulla ei ole merkitystä. Kevät on ollut raskas. Aivan liikaa on tapahtunut. Jos käy hyvin, kesästä tulee lämmin. Jos taas huonosti, koittaa jääkausi. Aika, joka tuntuu loputtoman pitkältä ja turhalta. En tiedä, miten sen pääsee läpi.

What a Song Needs is an Audience

Sanotaan, että täytyisi pitää itsestään ja elämästään sellaisenaan, ettei onni voi tulla kenenkään muun kautta, vaan sen pitää löytyä itsestä. Vaan miten se tehdään? Koko elämäni olen etsinyt jotakuta, jolla olisi puolet minusta. Ihan pienestä pitäen.

Miksi tehdä elokuva tietäen, ettei kukaan tule sitä näkemään? Miksi luoda lyriikka ja melodia, joita kukaan ei koskaan kuulisi? Miksi elää elämä, jota ei voi jakaa jonkun kanssa?

Miten siis olla onnellinen vajaana, näkymättömänä ja äänettömänä?

I Choose Life

On melko kummallinen laji tämä elämä. Ensin ei tapahdu mitään moneen vuoteen, ja nyt sekä hyvässä, että pahassa niin paljon, että heikompaa voisi hirvittää. Elämä, josta olen jossain määrin ollut sivussa pitkään, tulee yhtäkkiä iholle näyttäen koko ihanuutensa ja raadollisuutensa.

Ihastuminen on tuonut elämään mielekkyyttä, ja uskoa siihen, että Bonnie saattaa sittenkin olla olemassa. On outoa, että jonkun kanssa voi heti tuntua niin oikealta ja luonnolliselta. Mutkiahan tähän matkaan on laitettu melko lailla, joten aika näyttää, miten käy.

Ja samaan aikaan näyttäytyy elämän ja ihmisen nurja puoli aivan liian lähellä. Aivan liian konkreettisena. Sellaisena vääryytenä ja pahuutena, jota on vaikea käsittää. Mahdoton hyväksyä.

No, ainakaan ei ole tylsää taikka tyhjää. Elämä on kaunis ja raadollinen - se on vaan pakko hyväksyä.

Terveeks vaan neiti etsivä

Jaahas. Se on aika vierähtänyt, ja monta ajatusta käyty läpi. Olen monta kokemusta rikkaampi, ja ehkä hivenen viisaampi. En enää pahemmin mieti menneitä, vaan katselen tulevaisuuteen. En tiedä, mitä se tuo tullessaan, mutta ei sen niin väliä. Sen näkee sitten. Elämää oppii elämällä, ja niillä linjoilla jatketaan.

Ei saa mua jättämään sikseen

Tänään on jo toinen päivä, ja melkein kuin eri elämä.  Oli hyvä kuulla, että tunteet mua kohtaan olivat kadonneet jo vuosia sitten. Se teki kaikesta paljon selkeämpää. Käsittämätön muuttui ymmärrettäväksi. Se, miten voi yhtäkkiä niin ihastua toiseen, ja miten voi olla niin varma siitä, ettei enää halua jatkaa, tai edes yrittää. On helppo nyt ymmärtää, miksi pienikin ajatus sen toimimattoman yhteiselon jatkamisesta tuntuu niin ahdistavalta.

Tänään tulevaisuudessa näkyy mahdollisuuksia. Tänään tuntuu taas, että pysyn kasassa. Ettei järkikulta jätä minua vielä tänäänkään. Etenpäin, sanoi mummo lumessa, huomista kohden tarpoessaan.

Elämä luisuu lapasesta

En enää tiedä mitä uskoa. En luota siihen, mitä ihmiset sanovat. Vaikka tarkoittavatkin hyvää, he sanovat muuta kuin todella ajattelevat. Kaikkein vähiten luotan siihen, mitä itse ajattelen. Kuvittelen asioita, teen vääriä päätelmiä. Olen totaalisesti hukassa. En usko tulevaisuuteen. En usko, että pystyisin saamaan siellä aikaan muuta kuin lisää murhetta.

Tunnen itseni arvottomaksi ja vääräksi. Olen toisille vaivaksi, enkä pysty antamaan mitään.  Olen paskaa. Teen toisten elämästä vaikeaa. Teen omasta elämästäni vaikeaa. En ole tarpeeksi vahva tähän maailmaan. En riittävän ehjä. Olen mielipuoli sekopää. Kunpa voisin vain elää elämäni loppuun olematta enää vaivaksi kellekään. Kunpa osaisin olla odottamatta mitään keltään. Lupaamatta mitään kenellekään. Kuvittelematta mitään. Lipua vain hiljalleen läpi elämän kohti viimeistä suvantoa, jolloin kaikki olisi lopullisesti ohi, tulisi onnellinen loppu. Olen saanut mahdollisuuteni, enkä osaa sitä käyttää. Kunpa voisin antaa sen mahdollisuuden jollekin, joka käyttäisi sen minua paremmin.

Yksin on hyvä. On hyvä olla yksin. Kukaan ei näe miten kelvoton olen. En vain osaa tai jaksa pitää elämää koossa. Mitä enemmän yritän, sen enemmän se menee vinoon. En ole katkera kenellekään, en edes elämälle. Minulla on ollut kaikki mahdollisuudet, mutten ole osannut niitä käyttää. Elämä on ollut avoin, mutta vähän kerrallaan olen sulkenut kaikki ovet. Antakaa anteeksi. En minä pahalla. En vain osaa. Mitä enemmän yritän, sen varmemmaksi siitä tulen. Kerta toisensa jälkeen sotken kaiken, vaikka toiset yrittävät parhaansa mukaan auttaa. Nyt en enää jaksa yrittää. En kaipaa enää yhtään lisätodistetta. Unohtakaa minut. Älkää kiinnittäkö pahanilmanlintuun huomiota, ettei se pysähtyisi kohdallenne. Antakaa sen lentää ohitse. Minä pyydän.

Olen pahoillani. Niin helvetin pahoillani. Kaikesta. Kaikesta kivusta, mitä olen saanut aikaan. Kaikesta vaivasta, josta en osaa olla kiitollinen.

En osaa ajatella oikein, en toimia niin kuin pitää. Kaikki on sanottu. Oikeastaan ei ole mitään todellista sanottavaa. Vain mielikuvitukseni höttöä, jolla ei ole sen enempää todellisuuspohjaa kuin hullun unelmilla.  Kyllä minä parhaani olen yrittänyt, mutta se ei ole ollut tarpeeksi.

En tiedä tuleeko aamu ikinä. Siihen tuntuu olevan tuhottoman pitkä aika. Ja mitä sitten kun se tulee. En halua nukkua, muttei valvominenkaan ole yhtään sen kummempaa. En keksi mitään, mikä enää tuntuisi. Kaikki hyvä on romutettu, iäksi kadonnut. Jäljellä olen minä pahan oloni kanssa.

Olen pahoillani, etten kestänyt kuin mies. En ole sen mittainen. Toivottavasti löydät muualta sen onnen, jota et minun kanssani voinut löytää. En asetu esteeksi. Toivottavasti kaikki löytäisitte onnen.

Kukaan ei voi antaa takaisin sitä, minkä olen menettänyt, enkä muusta jaksa välittää.

Jos oksentaisi vaihteeksi jotain tänne. Huutaisi tyhjyyttään interavaruuden mustaan aukkoon. Yksin olo on tyhjää. On eri asia olla yksin, jos tietää, ettei se ole pysyvää.  Koitan hokea itselleni, että jokaisella on oikeus tehdä omalla elämällään niin kuin parhaaksi näkee. Kuitenkaan se ei muuta sitä, etten pidä siitä, miltä se minusta tuntuu.

Elämä on täynnä suuria tunteita. Ikäviä ja mukavia, vuorotellen ja samaan aikaan. Epätietoisuutta siitä, mitä pitäisi tehdä ja miten sen tekemisessä onnistuisi. Toiveita ja pettymyksiä, äkillisiä suunnanmuutoksia.

Ei jaksaisi olla yksin. Elämä pakenee mun luota, vaikka koitan kurkottaa sitä kohti.

Aavekuva

Nyt jokin on toisin kuin ennen.  On kuin en enää tuntisi ihmistä, jonkan kanssa olen elänyt niin pitkään. En yhtään kaipaa mennyttä. Ei ahdista. Keskityn käytännön ongelmiin. Osaan vihdoinkin sanoa, mitä tahdon tai en tahdo. Ei ole enää ihan sama.

Oisinkohan päästänyt sinusta irti. Ehkä huomenna on taas toisin.

Epä Reilua

Nyt on lama taas. Eilinen aamupaniikin jälkeinen hyvä olo lopahti taas iltaan. Ajatus sinusta toisen kanssa vain yksinkertaisesti tuntuu liian pahalta. Voin kestää menettämisesi, mutten sitä, että joku toinen sen sijaan saa sinut. En sitä, että sinä niin haluat. Mikset voinut sanoa aikanaan, ettet enää halua? Miksi piti raiskata minuuteni?

Avioliittoon en halua enää koskaan. Se on paska instituuio, joka ei millään tavalla paranna suhteen kestävyyttä. Avioliitto ei ole yhdessä oloa, vaan eroamista varten. Sinule, joka väärin tehtneenä lasten kanssa lähdet, jää kaikki. Minulle jää särkynyt sydän ja elatusmaksut. Avioeroon ei ole Veto oikeutta. Avioliitto ei ole oikeuden puolella. Avioliitto takaa väärin tekijälle sen, mikä hänelle ei kuulu. Miten sellaista lakia voidaan oikeusvaltiossa noudattaa? 

Hermomyrkkyä

On ollut toisenlainen yö ja päivä. Äänessä on taas se puoleni, koka muistaa vain hyvät hetket, ja miten mukava on tull kiinni sinuun. Jokainen soluni huutaa niiden hetkien perään. Pahimpia ovat yksinäiset yöt. En voi nukkua, kun et ole vieressäni. En halua elämältä mitään muuta. Jos sinua ei ole, kaikki muu on yhdentekevää. Tiedän kuka korvaani kuiskii kaipuun ajatuksi, ja ymmärrän miksi. Mutta se ei yhtään auta. Tunnen itseni ongelmajätteeksil. En ole ainoastaan turha, vaan myös myrkyllinen ympäristön kanssa tekemisiin joutuessani. Kaikki merkittävä, mihin ryhdyn, päättyy ikävästi ja tuottaa pahaa mieltä kaikille osapuolille. Minut pitäisi sulkea johonkin yhteiskunnan ulkopuolelle. Lääkitä tunnottomaksi ja tiedottomaksi. Pitäisi olla jokin laki, joka suojaisi hyviä ihmisiä kaltaisiltani. Ehkäpä joku myrkyllisyysestä varoittava hihamerkki.

Tahdon

Vain nukahtaa kainaloosi,

enkä herätä koskaan.

Järki O'hoi

Viimeisten vuosisatojen aikana ihmisen elinympäristö on muuttunut niin paljon, ettei tunnejärjestelmän evoluutio ole pysynyt perässä. Oiva esimerkki muutoksen hitaudesta on se, etteivät minun (ex)-puolisoon kohdistuvat tunteeni vieläkään ole orientoituneet uuteen tilanteeseen, vaan ovat edelleen epästabiilissa tilassa.

Vieläkään en ole saanut aivoihini taottua, ettei hänen tavallaan toimiva ihminen ole rakkauteni arvoinen. Ettei sellaisen suhteen päättyminen ole menetys. Että sitäkin yhtä paskiaista pitäisi oikeastaan kiittää exäni petollisuuden paljastamisesta. Ettei ole minkään arvoista olla tärkeä ihmiselle, joka kohtelee minua näin. Jos paskiainen on hänelle tärkeämpi, se on paskiaisen ongelma, ei minun.

Ei minun kannata vaivata päätäni sillä, mitä hän teki ja miksi, ja kenen kanssa. Sillä ei vain yksinkertaisesti ole enää mitään väliä. On aika siirtyä eteenpäin, ja ottaa vastaan, mitä tuleman pitää.

Vain aika auttaa

Täytynee vaan antaa ajan kulua, ja katsoa, mitä tuleman pitää. Oikeastaan on aika hämmästyttävää, miten paljon olen pystynyt asiaa työstämään näinä muutamana päivänä. Kiitos analyyttisen luonteeni, terapiassa ja edellisessä työssä opitun, eikä vähiten loistavien tukijoukkojen ansiosta.

Liioiteltua vähättelyä

Tulee ottaa huomioon, että olen hieman epävakaassa tilassa. Mahdollisesti myös kykenemätön objektiiviseen arviointiin.

Uhossani ja itsesuggestiossani vähättelin liikaa. Vaikka osuin oikeaan siinä, että todellinen menettämisen suru saattaa sekoittua petetyksi tulemisen tuskaan, niin kyllä minä kaipaan muutakin, kuin unilelua. Olin oikeilla jäljillä, mutta asettelen palasia hieman paremmin, asiaa enemmän pohdittuani.

Olen ehkä päässyt enemmän yksimieliseksi itseni kanssa. Näen asian niin, että hyvä nainen on mennyt, antanut itsensä jonkun toisen käyttöön. Välittää nyt jostain toisesta enemmän kuin minusta. Minulle jäi vain se toinen, se jonka olemassaolosta en tiennyt, ja jota en olisi koskaan halunnut tavata. 

Ihan totta on, etten ole saanut niin paljon läheisyyttä, kuin tarvitsisin. En minä paskaa puhunut, mutta jätin mainitsematta sen, etten ole kaiken aikaa ollut onneton. Silloin tuskin oltaisiin tässä. Silloin minäkin olisin etsinyt jonkin keinon katkaista suhteemme. 

Kun näen sinut, ja ajattelen, ettet enää ole minun, nousee suru väistämättä pintaan. Kyllä minä sinua kaipaan. Haluaisin sinua vain enemmän, kuin olen tähän asti saanut. Et kuitenkaan voi antaa minulle itsestäsi enää mitään. 

Kun ajattelen sinua jonkun toisen omana, viiltää tuska kipeästi. Aivan kuin se ei riittäisi, että joudun sinusta luopumaan. Joudun alttarilla luovuttamaan sinut jollekin toiselle ja katsomaan sivusta, miten te olette onnellisia. Minä olen pettynyt ja surullinen.

En pysty toivomaan hänelle muuta, kuin pelkkää pahaa. Hidasta ja kivuliasta kuolemaa. Se tietysti johtuu siitä, etten pysty käsittelemään sitä, että hän oli sinulle minua mieluisampi. Ehkä joskus en enää purskahda itkuun sinut nähdessäni. Ehkä jonakin päivänä. 

Nyt olen täynnä kivun ja vihan sekaista ahdistusta, mutta jos käy tuuri, jonain päivänä minäkin olen taas ihastunut, ja hän on minulle sinua mieluisampi. Ehkä silloin voin antaa anteeksi ja unohtaa. 

kaksi potenssiin kaksi

Tässä hommassa on neljä. Nainen, jonka viereen käyn yöllä nukkumaan, ja jonka vieressä on hyvä olla. Ja se toinen nainen, joka jossain muualla tekee jotain muuta.
On mies, joka ymmärtää, kaipaa ja tarvitsee, joka kaikesta huolimatta haluaisi antaa anteeksi, joka vaikeuksista huolimatta olisi valmis näkemään toivoa.
Ja mies, jota on verisesti loukattu, vihainen ja pettynyt, petetty, joka ei voi antaa anteeksi, ja janoaa tuomioita syyllisille.

Sisälläni nämä kaksi miestä käyvät kamppailua siitä, kumpi nainen on totta.

Mielialani ei todellakaan ole vuoristorata, vaan space shot. Kamppailu sisälläni on hyvin tasaväkinen, ja osapuolet ovat vuoronperään voitolla. Toinen näkee tulevaisuudessa mahdollisuuksia. Toinen ei näe mitään. Räpiköi vaan ja pärskii epätoivon ja tuskan aaltojen lyödessä yli.

Toisesta en tahtoisi päästää irti, toisen toivoisin palaavan siihen tuliseen pätsiin, josta on tullutkin.

Sitä toista naista ei koskaan näy. Sille voi lähettää viestejä, mutta se ei koskaan tule käymään. Vain se kiltti, mukava ja rakas käy nykyään meillä. Se lohduttaa ja pitää hyvänä silloin, kun surun tsunami vyöryy yli.

Se toinen kiertelee ja odottaa tilaisuuttaan. Se ei pidä minusta, koska kahlitsen sitä pelkällä olemassaolollani. Sinä olet hämilläsi, koska tiedä olevasi vain yksi. Hämmennyt, kun vuoronperään tylytetään ja silitetään.

Henkitä

Eilen oli hermoraunioshokki. Nyt ahistaa taas ihan saatanasti.

On Nellis Uus - On Netto Muus

Jokohan huomenna saisi jotain omaa aikaiseksi. Tänään olisi ollut aikaa ja tilaisuus, mutten oikein tiennyt minne mennä tai kenen kanssa. Sen verran alamaissa on mieli viipottanut, ettei oikein mikään kiinnosta. Kiukunsekaisesta negaatiosta luopuminen tietää murtumista. Näkösällä oleminen aiheuttaa ahdistusta.

I Wish

Järki lähtee. Ei jaksa pysyä kasassa. Olen niin pahoillani. Lapsi haluaisi leikkiä, mutta minä en jaksa. Lapsella on loputtomasti asiaa, en jaksaisi vastailla. Keskityn pitämään hermoni kurissa. Etten tiuskisi. Olen niin pahoillani. Haluaisin, että heillä olisi isä, joka on kiinnostunut, ja jaksaa. Ei tällaista välttelevää ja vetäytyvää. Vielä pari tuntia, ja sitten pääsee nukkumaan. Toiseen todellisuuteen. Nyt pitäisi koota itsensä mennäkseen ottamaan ruuan uunista ja laittaakseen lapset syömään. Elämän pieniä, mutta lähes ylivoimaisia asioita. Kiitos ja anteeksi.

Pitkän viikon pitkät illat

Ahdistaa. Ei ero, vaan yhdessä olo. Tahtoisin jo omaan rauhaan, jossa voin olla oman elämäni herra. Ei tarviitse olla kenellekään velkaa, ei selitiellä, ei olla pahoillaan, ei mukautua. Nukuin kymmeneen. Ei nukuta, vaikka haluaisin. Väsyttää sen sijaan. Tunti heräämisen jälkeen olin jo kypsä päättämään päivän. Ahdistaa ajatus, että pitää jaksaa ilta lasten kanssa. Ja vituttaa se, että minä ahdistun, ja toinen lähtee juhlimaan, vaikkei se minuun mitenkään vaikutakaan.

Sisältä mätä

On harmi, jos kaikki on itsestä kiinni. Jos nimittäin sattuu itse olemaan tällainen. Jos kukaan pätevä ei voi ulkopuolelta tehdä mitään. Jos onnen pitää löytyä itsestä sisältä. Jos kukaan muu ei voi sitä antaa. Jos metsä vastaa, niin kuin sinne itse huutaa. Jos sattuu olemaan hiljainen, eikä jaksa huudella.

Niin se kuitenkin on, koska en pysty keksimään mitään ulkoista asiaa, jonka uskoisin tekevän minut onnelliseksi. En oikein löydä sitä myöskään sisältäni. Yritän sen sijaan olla mahdollisimman vähän onneton. Jos kaikki on vaan itsestä kiinni, niin miksei kaikki sitten ole onnellisia ja menestyviä? Miksi joku mieluummin päättäisi työntää pään pensaaseen ja vajota synkkyyteen?

Tai ehkä olen edellisessä elämässä ollut syntinen pakana ja nyt joutunut helvettiin, palkkanani ikuinen itku ja hammasten kiristys. Olen väsynyt ja lopen kyllästynyt. On ironista ja julmaa, että elämänhaluisia nuoria ihmisiä kuolee, vastoin omaa tahtoaan, ja samalla toiset on tuomittu vasten tahtoaan elämään.

Ei jaksa olla hyvä

Tänään on taas tällainen päivä, jolloin maat on myyty, ja tekisi mieli käpertyä ojan pohjalle.

Oikeasta ja Vitun Väärästä

Olen luultavasti loputtoman usein niin hiljaa mielessäni, kuin myös julkisesti ollut sitä mieltä, ettei absoluuttista oikeaa ja väärää ole. On tahattomia ja tuottamuksellisia tapahtumia, joilla on omat fyysiset seuraamuksensa, ja jotka jokainen ihminen kokee omalla subjektiivisella tavallaan. Tämä kokemus ei kuitenkaan tee asioista oikeita tai vääriä, vaan ainoastaan kokijalleen miellyttäviä tai epämiellyttäviä.

Kuitenkin jokaisella on jonkinlainen subjektiivinen käsitys oikeasta ja väärästä. Mihin se siis perustuu? Osaltaan varmaan juuri tuohon epämiellyttävän ja miellyttävän kokemukseen, joka voi olla joko omakohtainen, tai samaistumisen kautta koettu. Miellyttävyyden taustalla on monia tekijöitä, jotka voivat liittyä vaikkapa henkilökohtaisiin mieltymyksiin, aiheutuneeseen vaivaan, fyysiseen hyvänolontunteeseen, omiin tunnistamattomiin pelkoihin tai muuten vaan omalle epämukavuusalueelle joutumiseen.

Oikeuskäsityksensä voi perustella myös tieteellisesti, mutta silloinkin taustalla ovat subjektiiviset arvot. Voidaan argumentoida tieteellisesti siitä, että oikein menetellen kasveista tulee vihreämpiä, mutta tämä oikeuskäsitys sisältää sen oletuksen, että vihreimmät kasvit ovat arvokkaimpia. Voidaan löytää perusteltuja argumentteja siitä, millä tavalla oikein kasvatettuna lapsista tulee taitavampia toimimaan ryhmissä, mutta argumentti olettaa, että ryhmissä toimiminen on arvokasta. Ja niin edelleen.

Oikeassa ja väärässä on siis kysymys vain ja ainoastaan arvoista. Ne ovat ensisijassa henkilökohtaisia, mutta myös kollektiivisia. Tietyllä ryhmällä ihmisiä voi olla samansuuntaiset arvot, ja näin ollen samankaltainen käsitys oikeasta ja väärästä. Tällaisia yhteisöjä voivat olla esimerkiksi poliittiset puolueet, kansalaisjärjestöt, tai mitkä tahansa väljemmin organisoituneet ryhmät ihan kaveripiirin tasolle asti. Niiden kaverina on helppo olla, joilla on sama käsitys oikeasta ja väärästä, koska ristiriitoja tulee vähemmän. Heidän kanssaan on helppo marssia jonkin asian puolesta.

Jos on kaksi ryhmittymää, joilla on erilaiset arvot ja näin ollen erilainen oikeuskäsitys, kumpi näistä ryhmistä on oikeassa, ja kumpi vitun väärässä? Jokaisen mielestä oikeassa on se joukkio, johon itse samaistuu. Olisihan outoa kiven kovaan väittää olevansa itse väärässä. Kumpikaan ei kuitenkaan edusta mitään absoluuttista totuutta vaan omia arvojaan.

Yhteiskunnallisella tasolla oikean ja väärän määrittää demokraattisessa järjestelmässä enemmistö.  Diktatuurissa kuningas päättää oikeasta ja väärästä. Luonto toteuttaa vahvimman oikeutta ja evolutiivisessa mittakaavassa ympäristöönsä arhaiten sopivan oikeutta.

Miten nämä ryhmittymät, joilla on erilainen käsitys oikeasta ja väärästä, voivat toimia samassa eduskunnassa, samassa valtiossa ja samalla maapallolla? Siihen on minusta vain yksi eväs, ja se on väärässä olevan suvaitseminen.

Miten voi suvaita sitä, joka on ihan vitun väärässä?

• muistamalla sen, ettei itsekään ole oikeasti oikeassa
• yrittämällä todella kovasti ymmärtää, miksi itselle jokin on arvokasta, ja miksi se toiselle ei sitä ole
• asettumalla alttiiksi omien arvojensa muuttumiselle

Jos nämä eväät loppuvat kesken ja kaikesta yrittämisestä huolimatta toisen arvomaailma on kestämätön, on seurauksena suurempi tai pienempi konflikti, jossa tavalla tai toisella vahvempi määrittää oikean ja väärän. Onko se oikein vai väärin? Se on.

Shit shakkia

Todella ärsyttävää, miten nää mielialat heittelee. Päivän alkuosa oli ihan hymyilyttävän loistava, suorastaan onnellinen. Tykkäsin susta tänään, ja keskityin siihen. Sitten PAM ja POKS ja ilta onkin ihan paska. Ei ole mitään, eikä ketään, ja maailma on muutenkin perseestä.

Day One

Osaltaan on helpottavaa tietää, mihin suuntaan kulkea. Tämä reitti vie läpi suuremman surun, kuin mitä osasin etukäteen kuvitella. Aion kuitenkin tarpoa sen läpi, päivä kerrallaan, kunnes aurinko nousee ja usva hälvenee. Aion taistella elämästäni. En ole luovuttanut tähän mennessä, enkä aio tehdä sitä nytkään.

Lopun alkua

Enpä tiedä. Välinpitämättömänä oleminen ei ole niin helppoa, kun joutuu liian lähelle. Seitsemäntoista vuotta on pitkä aika, koko aikuisikäni. Ei sitä voi vain unohtaa. Miten kuitenkaan voisi jatkaa sellaisen kanssa, joka ilahtuu välinpitämättömyydestäni sitä kohtaan, haluaako hän jatkaa kanssani vai ei. Sellaisen, jolla ei ole tunteita minua kohtaan. Joka ei pysty menemään itsestään ja tekemisistään takuuseen jatkossakaan. Joka ei pysty käsittämään, miksi yhteinen historia ja papin aamen merkitsisi jotain.

Huolimatta siitä, miten hankalalta jatkaminen tuntuukin, ja mitä mahdollisuuksia uusi elämä kenties tarjoaa, saa lopettaminen minut surulliseksi. Luopuminen siitä hyvästä, mitä silti on vielä jäljellä, on vaikeaa.

Nämä ovat varmaan tällaisia perus juttuja, mitä muutkin kokevat vastaavassa tilanteessa. Riittämättömyyden tunne, petetyksi tuleminen. Luottamus ihmisiin ei ole minulla kovin vahva ollut koskaan. Pystynkö ja haluanko enää koskaan luottaa keneenkään niin, että päästäisin lähelleni?

Toivon löytäväni jostain voimaa, joka pitäisi elämäni raiteillaan. Koko elämä pitää opetella uudelleen alusta, koska tämän jälkeen vanhasta ei jää paljoa jäljelle. Ehkä on hyvä niin. Ehkä pääsen nyt rauhassa korjaamaan perustuksia, kun korttitalo on raunioina.

Enemmän - nopeammin - nyt!

Ihmisyys taitaa nykyään olla kovin suorituskeskeistä. Olemassaolo perustuu suoritusten määrään. Jokainen haluaa olla oman elämänsä Roope Ankka, jolla on säiliö täynnä jotakin, missä piehtaroida. Ihmisillä on niin paljon kaikkea, että tuskin muistavat, saati koskaan ehtivät nautiskella saavutuksistaan. Elämä on kertakäyttöistä. Asiat tulevat ja menevät loppumattomana virtana. Voihan se olla hyvä niinkin. Minä en kaipaa sitä. Tahdon pysähtyä. Tuntea tunkkaiseksi käyvän ajan lemun sieraimissani. Tahdon pysähtyä. Ehkä olen oppinut sen luonnosta. Voit juosta läpi maailman joka kolkan näkemättä tai ymmärtämättä mitään. Tai voit istua alas ja katsoa, kuinka maailma pyörii ympärilläsi - katsella ja oppia. Taidan olla vanha partasuu ukko. Väsynyt maailman melskeeseen. Jos olen - niin on hyvä. "Hän aina mietti miten ajan käyttää vois, kun on joka paikkaan kiire eikä mistään pois. Hän meni niin lujaa, niin lujaa että hän lopulta pyyhälsi ohi elämän." - J.Leskinen-

You Do What You Do

En enää välitä. Tai koetan ainakin olla välittämättä, koska se ei muuta mitään. Pääsen helpommalla, jos annan olla. En voi omistaa sinua, eikä minun kannata sinuun tarrautua. En voi perustaa olemassaoloani sinun varaasi. Et sen paremmin sinä kuin kukaan muukaan pysty minulle ulkoapäin onnea antamaan. Sisältäni sen täytyy tulla, jos on tullakseen.

Pitää opetella olemaan onnellinen itsensä kanssa, sillä se on ainut, joka varmasti seuraa mukana elämän loppuun asti. Itseäni en pääse karkuun.  Kaikki muu on katoavaista. Kaikki muu elää omaa elämäänsä.

Paska autiomaa

Kaikki tuntuu tyhjältä. Huominen turhalta. Maailma on autio. On yksi asia jota jaksaisin haluta. Vain käpertyä viereesi ja jäädä siihen. Olisit vain minun, vain minä sinun. Vaan se ei mene niin. Ei oikeassa elämässä. Oikeassa elämässä olen yksin, piilossa useimmilta. Näkymätön. En sovi tähän maailmaan. Olen sulkeutunut ja outo. Huonoa seuraa. Pitäisi olla parempi. Positiivisempi. Tyytyväisempi. Ahkerampi. Pitäisi olla kuolleempi. Tunnoton robotti. Kylmä paskiainen. Joo, tiedän kyllä. Kaikki on omaa syytäni, omissa käsissäni. Olenko muuta väittänyt? Pahaa yötä ja painajaisia.

Vajakki

Minkä takia pitää olla tällainen saatanan vajakki? Vielä pari tuntia takaperin pompin innoissani kuin kani, jolla on kevättä rinnassa. Ja nyt en taas jaksa toivoa muuta, kuin että tämä helvetin elämä joskus loppuisi. Vituttaa tämmönen.

hiilidioksiidii

Eilen tuntui hyvältä, nyt ahdistaa. Taidan iskee vähän tarinaa.

Mun sydämessä paloi rakotuli, pitkään hiljaa kyti,
oot saanut sen roihuamaan, kun elo vaatisi enemmän lämpöä.

Roihu tarvitsee enemmän happee, mut ilmarako on liian kapee
ei kukaan tiedä mitä sä haluut, paitsi paljon kaikkee,
tilanne on mulle ainakin jokseenkin vaikee

Susta jää mulle vaan pakokaasuu,
hiilidioksiidii
joka puristaa mut kyteviks hiiliks.
Hetkittäin jos jaksan vaatii, saan sulta oikeeta happea,
tuli roihahtaa, mut et sä puhalla uudestaan.

Koko ikä on istuttu samoilla tulilla,
lämmitetty takkaa yhteisillä puilla,
mut ei enää, ei tänään,
ehkä huomenna, kunnes kuolemme.
Pitäisikö vaan luovuttaa,
vai vielä huomisen huominen tarkistaa?

En aio edessäsi polvistuu, en tämän enempää nöyristyy
koitan jaloillani pysyy, vaikka se voimia kysyy,
ehkä sä löydät mut uudelleen,
ehkä lopullisesti me kasvetaan erilleen,

(mut en kauan kestä jos)


Susta jää mulle vaan pakokaasuu,
hiilidioksiidii
joka puristaa mut kyteviks hiiliks.
Hetkittäin jos jaksan vaatii, saan sulta oikeeta happea,
tuli roihahtaa, mut et sä puhalla uudestaan.

Pala ihmislihaa

Helvetti kun sattuu. Yritän, mutta olen liian haavoilla. Järki ei pysy päässä, kun sydämeen sattuu.

Rumat sanat

Keskimäärin ahdistaa. Jos pystyy keskittymään johonkin, on helpompi hengittää.

Maailma on täynnä vääriä sanoja - sellaisia, joiden kuuleminen kouraisee syvältä. On pahoja sanoja, jotka nostattavat vihaa, ja kipeitä sanoja, jotka saavat ahdistuksen aallon vyörymään ylitse.

Paljon kysymysmerkkejä, sekä ulos-, että sisäänpäin.

No place. Nobody. Nowhere. End of story.

All alone in my world

Ei kenenkään vika, niin vain on. Minun maailmani täyttää rakkauden kaipuu. Haluaisin sitä sisälleni muille jaettavaksi. Toivoisin sen ympäröivän minut ja kantavan minua. And nothing else matters.

pää pinnalla

Olen ollut jo pitkään jokseenkin onnellinen. Kuukauden tai kaksi. Olen pystynyt olemaan aktiivinen, tekemään asioita. Huonot hetket, jos sellaisia on ollut, ovat olleet ohimeneviä tuulahduksia.

Lääkärin mukaan kaksisuuntaisuutta ei ole diagnoitavaksi asti, olen vain luonteeltani tällainen ailahteva ja innostuvaa sorttia. Kun saan kerättyä riittävästi voimia, haukkaan liian ison palan kakkua, ja uuvutan itseni uudelleen. "Kuka tahansa jaksaa juosta hetken aikaa melko kovaa, mutta kukaan ei jaksa jatkuvasti täyttä vauhtia." Voihan se olla, ja hyvä jos on niin, koska muutos on mahdollinen käytöstä muuttamalla.

Eräänä päivänä tämä pudotti minut hetkeksi. Se osui hyvin lähelle, kuin olisin nähnyt peilistä omat arpeni. Ohueen tomuun hautautuneet tunteeni ryöpsähtivät kutsun saaneina tajuntaani, saaden minut epätietoisen paniikin valtaan. Se meni kuitenkin pian ohi.