Uhossani ja itsesuggestiossani vähättelin liikaa. Vaikka osuin oikeaan siinä, että todellinen menettämisen suru saattaa sekoittua petetyksi tulemisen tuskaan, niin kyllä minä kaipaan muutakin, kuin unilelua. Olin oikeilla jäljillä, mutta asettelen palasia hieman paremmin, asiaa enemmän pohdittuani.
Olen ehkä päässyt enemmän yksimieliseksi itseni kanssa. Näen asian niin, että hyvä nainen on mennyt, antanut itsensä jonkun toisen käyttöön. Välittää nyt jostain toisesta enemmän kuin minusta. Minulle jäi vain se toinen, se jonka olemassaolosta en tiennyt, ja jota en olisi koskaan halunnut tavata.
Ihan totta on, etten ole saanut niin paljon läheisyyttä, kuin tarvitsisin. En minä paskaa puhunut, mutta jätin mainitsematta sen, etten ole kaiken aikaa ollut onneton. Silloin tuskin oltaisiin tässä. Silloin minäkin olisin etsinyt jonkin keinon katkaista suhteemme.
Kun näen sinut, ja ajattelen, ettet enää ole minun, nousee suru väistämättä pintaan. Kyllä minä sinua kaipaan. Haluaisin sinua vain enemmän, kuin olen tähän asti saanut. Et kuitenkaan voi antaa minulle itsestäsi enää mitään.
Kun ajattelen sinua jonkun toisen omana, viiltää tuska kipeästi. Aivan kuin se ei riittäisi, että joudun sinusta luopumaan. Joudun alttarilla luovuttamaan sinut jollekin toiselle ja katsomaan sivusta, miten te olette onnellisia. Minä olen pettynyt ja surullinen.
En pysty toivomaan hänelle muuta, kuin pelkkää pahaa. Hidasta ja kivuliasta kuolemaa. Se tietysti johtuu siitä, etten pysty käsittelemään sitä, että hän oli sinulle minua mieluisampi. Ehkä joskus en enää purskahda itkuun sinut nähdessäni. Ehkä jonakin päivänä.
Nyt olen täynnä kivun ja vihan sekaista ahdistusta, mutta jos käy tuuri, jonain päivänä minäkin olen taas ihastunut, ja hän on minulle sinua mieluisampi. Ehkä silloin voin antaa anteeksi ja unohtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tyhjennä sanainen arkkusi tähän, kiitos. =)