Vihan kyyhkyt

Verenhehkuiset myrskyt
puhaltavat vihan liekkeihin.
Maailma palaa.
Kaunis hehku taivaanrannassa.

Aavalla leviäviä öljyisiä valheita,
mahdottomia siivilöidä.
Peitinsulkiin tarttuvia,
untuvan tukkivia.

Kuka viljelee seitikkiä,
myy herkkusieniä,
lääkehiiltä vatsavaivoihin?
kivihiiltä.

Niin monta pelkoa.
Pelosta vihaa.
Säkkikaupalla,
ulosmittaamattomia vääryyksiä.

Ei vihaa! Ei pelkoa.
Surua.
Surusta myötätuntoa.
Myötätunnosta rakkautta.

Toivoa.
Rakkaudesta toivoa.
Maailman ääriin mahdollisuuksia.
Rauhan rakennelmia.

Niin paljon kaunista
tässä rujossa,
rumassa maailmassa.
Niin henkeä salpaavan kaunista.

Tukkijätkä lemmen virrassa

On hetkiä, 

kun kaikki sanat tuntuvat vääriltä, 

pieniltä, 

naurettavilta, 

liian mahtipontisilta ja mitättömiltä.

Omenaisia onnen hetkiä, 

vain katseen kosketusta kaipaavia.

On hetkiä kun odottaa, 

odottaa, 

odottaa, 

että pienen tuikun saa sytyttää, 

pienen liekin pimeään, 

jotta näkisit sen tullessas,

tietäisit sen nähdessäs,

sinua sen oottavan, 

meidän omassa pöydässä,

meitä varten tehdyssä,

aamukahveja, 

iltaviinejä,

pergolassa, 

siinä kuistin vieressä. 

Olen onnellinen nyt,

näissä nahoissani,

sinun seurassasi,

kehrään sanoistani lankaa,

asettelen ajatusten rankaa:

Jotain uutta, jotain vanhaa, kaikki lainattua.

Onnen hippu, merkitys ja määränpää,

evakoiden torpassa, 

tukkijätkä lemmen virrassa.