Lost

Tunnen olevani yhä enemmän eksynyt - eksynyt itsestäni ja maailmasta.

They Make Me Proud!

Isänä oleminen ei aina ole ollut helppoa. Ei se ole sitä aina vieläkään. Olen kuitenkin iloinen, että iskän kanssa on vielä kiva olla. Vaikka joskus hermoja koetellaan, puolin ja toisin, niin lopulta ollaan kuitenkin tyytyväisiä siihen, että ollaan.

Alla olevan kuvan otti esikoispoikani kokeillessaan kameraani ensimmäistä kertaa. Kuvalle ei ole tehty mitään muuta, kuin vähennetty pikseleitä nettikokoon sopivaksi. Kertakaikkiaan ihan täydellinen kuva!

Me and my fivefifty

Pimeäksihän se meni, ennen kuin kotiin pääsi. Niinkuin oli tapana käydä silloin ennen vanhaan. Mitä tahansa kun lähti tekemään, aina oli pimeä ennen kuin kotiin pääsi.

En edes muista, milloin olisin viimeksi ollut noin pitkään ulkona, metsässä, puuhaamassa jotakin. Tuntui hyvältä, jopa hymyilytti. Kiersin kameran kanssa luontopolkua, tavoitteena osua maisemapaikoille auringonlaskun aikaan.

Ehkäpä tätä tulee vielä lisää. Ehkäpä alan taas elää myös ulkona, maailmassa. Ehkäpä vihdoin löydän tavan olla ja toteuttaa itseäni sellaisena, kuin olen. Ehkä.

Kiertolaisia

Kevät, se on syntymisen aikaa. Alkaa paljon sellaista, mitä on pitkään odotettu. Eläimet saavat poikasia. Muuttolinnut palaavat, ja ilma täyttyy niiden laulusta. Harmaa luonto muuttuu värikkääksi. Kaikkialla kuhisee elämä. Se tuntuu hyvältä. Tuntuu hyvältä olla niin lähellä jotain kaunista. Jotain, mitä on odottanut ja toivonutkin. On helppoa hengittää.

Kesän mittaan ensivihreä tummuu. Kukinnot muuttuvat siemeniksi ja poikaset kasvavat suuriksi. Elo-syyskuussa ilmassa on lopun alkua. Kukat lakastuvat, linnut muuttavat takaisin etelään. Väriloisto muuttuu hiljalleen harmaaksi, kesän lämpö talven kylmäksi, valoisat yöt pimeiksi päiviksi.

Toisille talvet eivät ole vaikeita, joillekin jopa tervetulleita. Minulle talvi on ylimenokausi, matkalla kohti uutta kevättä. Kaikki ei kuitenkaan ole kadonnut. Talven pimeys tuo esiin kuun ja tähdet. Avaruus on kaunis, vaikka onkin kaukana. Jäljellä ovat myös ne arkiset linnut - varikset ja harakat, joita kesällä ei huomannut. Tallessa on havupuut, jotka tuovat maisemaan vihreää. Niissä ei ole kauniita kukkia keväisin, eivätkä ne hehku väriloistossaan syksyisin. Ne kuitenkin ovat tasaisesti vihreitä. 

Syksy ja talvi tulee joka vuosi yhtä varmasti. Kesä päättyy aina. Ja talven jälkeen koittaa uusi kevät. Silloin voin taas nauttia uuden alun onnesta. Kesällä paistatella lämmössä. Talven tullen selata valokuva-albumia kesän touhuja muistellen. Voin imeä itseeni elämää havupuista ja nauraa harakoiden kanssa. Kaikelle on aikansa ja paikkansa.

Minä itsekin olen kiertolainen. Tulen ja menen, aloitan asioita, lopetan toisia. En ole ikuisesti stabiili. En edes ole havupuu, vaan tuulessa heiluva kesäheinä. Nyt olen tässä - syksyllä lehmän syömä lantaläjä. Elämässä kaikki kiertää.

Kevät

 

En vain voinut vastustaa kiusausta, ja linkkasin tämän makrohaasteeseen. Jotakin ulkoa löytyvää piti lähikuvata. En ottanut kuvaa varta vasten haasteeseen.

Tämä vuolas virta löytyi leikkipuistosta järven rannalta, tai no, oikeastaan järven ja leikkipuiston välistä. Sulamisvedet siinä juoksevat väljempiin vesiin. 

Kamerana oli olympuksen pokkari, ja teknisesti kuva on huono, mutta visio toteutui jopa oletettua paremmin. Muiden makroilua löytyy täältä