Anafylaktinen Pallea

Käy synkeiden syvyyksien sisälmyksistä
pyrkimään pintaan poreileva pulputus.
Pitempään jo vaivoin pidätelty henkäys,
mi ohitse virtaavain vuoksien kosteudessa hapettui ruosteeksi sielun seinämiin.

Sillä sijallaan tuntevi uni'versuumin tähtikirkkaina tuikkivin silmin.
Halajaa itsensä henkäistä maailmojen syliin.
Avata suunsa, ja valuttaa keuhkonsa täyteen sykkivää maailmaa.
Täydellä painollaan päästää elämä virtaamaan sisään ja ulos.

Siinä nimenomaisessa hetkessä pakata ystävänsä matkalaukkuun itsensä,
kuljettaakseen tätä matkoillaan pitkin pölyisiä teitä.
Asiaan kuuluvin menoin päästää veneensä touvit, sallia täysinä pullistuvien purjeiden kuljettaa
auringonpaisteen - läpi pärskeiden ja taivaalla kaartelevien lokkien laiskanraukean kirkumisen.

Tuon meren minä halajan löytää. Sikäli kuin ei sellainen ole liikaa yhdelle ihmiselle vaadittu.
Meren, ja kappaleen maata sen rannalta. Eläviä ihmisiä. Aaltoihin peittyviä jalanjälkiä.
Naurua, välittämistä, maailmankaikkeuden rakkautta. Meditaatiota ja mutapainia.
Hippejä, kitaroita, rakentavaa kapinaa. Ajatuksia. Kiperiä kysymyksiä.

Hymyilen. Haaveeni huumalle. Liekkini lämmölle. Hetkeni helinälle.
Poreideni pulinalle.

Katkeransuloiset kotimme

Oletkos eksynyt, lapsrukka -
tiedätkös miss' kotis on?

Koti, kotilo on etanan.
Ihmisen kotilo, missähän se on?

Periaatteessa, perinnevaatteessa
meikäläisten raameissa

Punnitus

Nämä ovat niitä aikoja, jolloin veret punnitaan.
Niitä, kun on äärettömyyksiin asti turhautunut kaikesta.
Kun katsoessaan näkee liiaksi vääryyttä, kaikissa maailman suunnissa.
Kun tuntuu, ettei mikkään mene kohtuuella
eikä sillä tapaa kuin toivoisi.

Nämä ovat niitä hetkiä, kun tuntee itsensä liian pieneksi.
Liian voimattomaksi kääntämään väärää oikeaksi.
Liian väsyneeksi etsiäkseen suojaa tai ravintoa.
Hetkiä, joina tuntuu liian hyvältä vain maata sateessa puun alla,
antaa vaatteiden kastua, ja pisaroiden valua pitkin kasvojaan.

Sellaisia ovat ne hetket, kun veri punnitaan. Kalkuloidaan sen koostumusta,
ja kykyä ylläpitää elämää omassa ekosysteemissään.
Niinpä siinä maatessani minä koetan siirtää  ajatusteni painoa vereni solukoihin,
tehdäkseni siitä punnitusta varten voimakkaan,
sillä kaikkina aikoina; keveinä, kuohuisina tai raastavina  - me olemme toistemme liittolaiset.

Saarella

Kun kukaan ei ole saari,

mutta kuitenkin on saarella.

Siellä saarella on kirstu. 

Ja -- kaikki, mitä tarvitset,

seisoo kirstun kyljessä.

Duu not ouppen, 

kehottaa maahan paalutettu kyltti.

Duu not ouppen.