Kuin kuu tyyntä vedenpintaa

Kuin leuto tuuli unista heinää

Kuin aamunkoi kasteista nurmea

Kuin kaakkuri suolammen usvaa

Kuin valkea pilvi sinistä taivasta

Kuin tuikkivat tähdet pakkasyötä

Kuin sinun lämpösi minua

Tuuli kasvoillani

Onko tuuli olemassa, onko se todellinen?
Millainen on tuuli, mistä sen tietää?
Kun se tänään on lempeä ja lämmin,
vaikka eilen myrskysi niin, ettei hattu pysynyt päässä.
Kun se yhtenä päivänä nostaa merelle vaahtopäitä
ja toisena saa pienen järven aallot liplattamaan.

Millainen on tuuli, kun se alati tulee ja menee,
ja on joka päivä erileinan.
Kun siitä ei tänään näy merkkiäkään,
vaikka se eilen oli täällä?
Kun se toisinaan syntyy kuin tyhjästä,
sitten taas laantuu ja on kokonaan poissa?

Miksi ei tuuli pysy aina sellaisena kuin on?
Miksi se alati muuttaa muotoaan,
kiertelee ja kaartelee.
Kaadettuaan puut ja heitettyään katot ilmaan,
se ottaa käsivarsilleen siipiään levittelevät linnut
nostaakseen ne mukanaan korkeuksiin.

Onko tuuli todellinen?
Voiko siihen luottaa?

Unen rajamailta

Haaveet - miten täydellisiltä ne tuntuvat
auringonpaisteessa lepatellessaan
niin keveinä, niin humalluttavan värikkäinä.

Ja miten arkisia, miten raskaita,
kun unelmiinsa kiinni tarttuu,
asetellakseen niitä multaan juurtumaan.

Miten onnea säteilevä onkaan ajatus.
Miten kokoon lässähtänyt toteutus.
Siis, älä herätä minua vielä - älä ehkä koskaan.

Ystäväni yksinäisyys

Kuin valaistus iski minuun;
ystävistä lempein lie yksinäisyys.
Yksin, vapaana kaipaamasta toista.
Karanneena sosilaalisista rakenteista,
ne hiertävät kuin katumusnauhat.

Yksin; olen oma minäni,
yksin; olen oikeanlainen,
ei siinä mikään edellytä muuta.
Ei ole tarve minun maailmaa muuttaa,
saati maailman määrittää minua.

Niin on paljon maailmassa paskaa,
ja miten monta tuuletinta!
Ei niin paljon pahaa, ettei aina jotain hyvää.
Niin paljon pahaa.
Paskat siitä.

Pääntäydeltä tyhjää

Se imaisee ympäriltään kaiken.
Toiveet, haaveet, odotukset.
Kaiken käärii sisäänsä ja puristaa olemattomaksi hippuseksi,
jota on vaikea nähdä mutta raskas kantaa.

Posket lommolla ja huulet töröllä se imee itseensä aikaa kuin spagettia.
Se syö huomisen. Ja eilisen. Tulevaisuuden ja muistot.
Sen ruokalistalla on tämäkin hetki.
Eksyn jonnekin menneen ja tulevan välimaaston tuntemattomaan hetkeen,
kuin kiskoitta jäänyt juna kameran kennoon.

Saako sitä mikään täyttymään, minun sieluni mustaa aukkoa?
Epäilen, että ei.
Ei maapallolla liene niin paljoa massaa.
Ei viihteen maailmassa niin runsasta tarjontaa.

Kai ikuisuuden alkuun
se tyhjänä ammottaa.

Haikulipolkka

Se iski ajatuksen päähäni kesken työpäivän. Menneen ajan ajatuksen. Olin kaiketi noin ehkä neljäntoista, tai niillä main. Meillä oli navetassa vielä lehmiä. Olihan niitä muulloinkin, mutta silloin oli myös Iiris. Lomittaja. Siis sellainen, joka käy hoitamassa lehmiä silloin, kun talonväki on lomalla. Iiris oli meillä pitkään, luulisin.

Minä olin silloin noin neljäntoista, ja taisin viihtyä noina aikoina aivan poikkeuksellIisen hyvin navetassa. Iiris oli kaiketi jotain päälle kahdenkympin, korvanlehdet täynnä koruja, ja sillä tavalla mukava, että viitsi pitää seuraa pojankoltiaiselle. Otti mukaansa sorakuopalle hakemaan hiekkaa akvaarioonsa, ja sieltä kämpilleen keittelemään sitä puhtaaksi. Olisin joskus saanut ajaa hänen iloista pientä autoaankin. Olisikohan se ollut keltainen kupla, jossa oli iso Rolling Stones-kieli konepellissä. Tietenkin vain talomme pihassa, mutta en silti uskaltanut.

Tämä ei kuulosta miltään. En edes muista mistä me ikinä puhuimme. Paitsi hänen veljistään, jotka kaiketi olivat kaksoset ja kuudentoista. Niin, tämä ei varmaankaan kuulosta juuri miltään, mutta silloin se tuntui koko maailmalta. Ja nytkin kun sitä tuli miettineeksi, tuntui lämpöiseltä.

Yrittäessäni muistella jotain konkreettista asiaan liittyvää, ja tulin yhtäkkiä muistaneeksi, että Iiris kuunteli Lapinlahden lintuja. Jännä valinta, näin jälkikäteen ajatellen. Käväisin spotifysta kaivamassa soundtrackkiä muistelulleni, ja jatkoin kehräämistä.

Iiris, jos luet tätä, älä ota yhteyttä. Haluan varjella tätä muistoani sellaisenaan. Kiitos, että olit. Ollaan me muutkin.