I Wish I Could Be More

Suuret suunnitelmat

Tarinaa pienistä ja suurista suunnitelmista, ja niiden kuivumisesta kokoon.

Päiviä on monenlaisia, ja hetkiä. Heikoimpina ei halua ajatella tulevaisuutta, ei menneisyyttä, eikä myöskään tätä hetkeä. Sitä haluaa vain hukkua johonkin, kadota johonkin toiseen maailmaan, jossa itseä ei ole. Pakenee kirjoihin tai elokuviin, uniinkin.

Tällaisina keskiverto alavireisinä päivinä saattaa innostua ottamaan kantaa tulevaan. Tekee sitten kun -suunnitelmia. Päättää ryhtyä johonkin sellaiseen, mikä tekisi elämästä parempa. Hyvä idea, kunnes tulee toteutuksen aika, eikä sitä sitten jaksakaan. Elämä jatkuu ennallaan.

Huonoimpia aikoja suunnittelun kannalta ovat kuitenkin ylävireiset jaksot. Sitä maalaa suunnitelmia, jotka muuttavat maailmoja. Sitä ottaa askelia maailmansa muuttamiseksi. Haluaa asioiden tapahtuvan heti, viipymättä. Näkee pelkkiä onnistumisen mahdollisuuksia ja käyttämättömiä resursseja. Sitten sitä vaan huomaa ajaneensa karille. Tai saattaneensa itsensä sellaisiin haasteisiin, jotka vain ovat liikaa. Putoaa pilvensä reunalta.

Viimeinen on näistä pahin. Se vie jalat alta. Totaalisesti. Alkuvaiheen into ja palo, hyvä olo, vaihtuu aina omaksi vastaluvukseen. Kympistä ei putoa nollaan, vaan miinus kymppiin.

Onko niitä myös sellaisia suunnitelmia, jotka toteutuvat? Sellaisia, jotka tuntuvat hyviltä vielä jälkikäteen? Voiko olla niin, että lopussa todella kiitos seisoo? Pitkälti olen tullut siihen tulokseen, ettei parane liikoja suunnitella. Jos jotain tekee, niin tekee sen extemporee, eikä odota sen kestävän tuntia pidempään.

Kello on paljon. Ehkä joskus vielä selvitän, onko säännöllisestä rytmistä jotakin etua siihen nähden, että valvoo yömyöhään. Jotain minun kuitenkin täytyy kokea saavani myöhään valvomisesta, koska säännöllisesti sitä teen. Aamulla sen sijaan nukun mielelläni. Nyt on mentävä. Olen ohittanut sen pisteen, jolloin uni alkaa tuntua paremmalta, kuin valveilla olo. Olisi paljonkin asiaa, mutta nyt ei jaksa. Hyvää yötä.

Eroa kuin yöllä ja päivällä

Kahden viikon sukelluksen jälkeen on tämä ilta ollut taas sellainen normaali. Sellainen, kun voi kuvitella tarttuvansa asioihin ja tekevänsä jotakin. Se tuntuu hyvältä. Jospa vain tietäisi, mikä saa hyvän päivän muuttumaan huonoksi, tai päinvastoin. Sitä olen useasti miettinyt, ja mietin taas. Aivokemian, ajattelun, tunteiden ja elämäntilanteiden sekamelskaa.

Tähdenlentoja

Olen etsinyt itseäni monenlaisissa rooleissa. Moneksi sopeutunut, ja kaikkeen väsynyt. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä todella sisimmässäni olen. Onko sellaista edes olemassa? Onko ihmisen sisällä tietty minuus, joka on löydettävissä? Voinko tunnistaa jotakin itsestäni, ja elää elämäni sen mukaisesti? Ehkä olen kuitenkin tyhjä taulu, joka kiinnittyy johonkin, rakentaen sitten sisimpänsä sen mukaiseksi?

Jälleen kerran ajelehdin elämäni ulapalla. Etsin itseäni, ja jotakin, mitä haluaisin.

Minulla on luomisen halu, mutta tuska kykyjen puutteesta. Nuorempana yritin. Olin niitä harvoja 15-vuotiaita joilla oli järjestelmäkamera. Halusin valokuvaajaksi. Myöhemmin kirjailijaksi. Olin niitä harvoja 16 -vuotiaita, joilla oli oma sähkökirjoituskone. Yritin piirtämistä. Minulla ei ollut ennalta näkemisen kykyä. En tiedä miltä asiat näyttävät - millaisin viivoin tulee puu puuksi, tai ihminen ihmiseksi. En musiikkiakaan unohtanut.

Etsin itseäni. Haluan siksi tai tuoksi. Luovun kaikesta alkutaipaleella. Tahdon olla jotain, jotain merkillepantavaa, mutta en jaksa.

Kvartaali persoonallisuus

Mikäli ihmisen persoonallisuutta tulkittaisiin taloustieteen käsittein, olisin ehdottomasti kvartaali-talous. Elämäni jaksottuu lyhyisiin kiihkeisiin jaksoihin, joiden väliin toisinaan iskee lama.

Tunnoton

 Lähiviikkojen aikana olen useasti päätynyt miettimään mukavia asioita, joutuen toteamaan niiden löytämisen toivottoman vaikeaksi. Koetan olla itseni äärellä, ymmärtää jotain siitä, mitä sisälläni tapahtuu. Vuosien varrella olen jo moneen kertaan lyönyt hanskat tiskiin.