torstai 28. kesäkuuta 2012

Paranemaan päin

Ero on prosessi. Sitä voi vauhdittaa, mutta ei pakottaa etenemään. Mikä ei tapa, kuulemma vahvistaa. Ei kipu ja vastoinkäymiset ketään vahvista. Sen tekee vasta kivusta toipuminen, ja vastoinkäymisistä toipuminen, eikä kumpikaan edellisistä ole mikään automaatio. Jokainen kriisi on mahdollisuus. Kyllä on. Kyetäkseen hyödyntämään mahdollisuutensa, on kuitenkin tiedettävä riittävästi, saatava tukea ja voimia, paiskittava vastenmielisiä töitä, ja tietenkin käytävä läpi melkoinen määrä tuskaisia hetkiä. Jos tuuri käy, ja tämä kaikki toteutuu, sitten on hyvät mahdollisuudet toivuttuaan tulla vahvemmaksi ja viisaammaksi, kuin oli ennen kriisiä. Aina voi kuitenkin käydä niin, ettei kriisistä koskaan selviydy voittajana, ja sitä jää sisältä hauraaksi, kipeäksi tai tunnottomaksi. Jollakin tapaa vajavaiseksi ja muotopuoleksi, pahimmillaan ymmärtämättä sitä itse. Niin paljon ajateltavaa. Niin paljon tunnettavaa. Valtavasti oivallettavaa. Yhä uudelleen ja uudelleen. Kunnes viimein lakkaa uskomasta siihen, mikä ei ole totta, ja hyväksyy väistämättömän. Kunnes on tutkinut tunteidensa jokaisen sopukan, löytänyt purojen alkulähteet, kääntänyt jokaisen kiven, ja lopulta saanut särkyneen sydämen jälleen korjatuksi. Miksei näitä asioita opeteta koulussa? Maailma olisi huomattavasti parempi paikka, jos ihmiset osaisivat auttaa itseään ja toisiaan käsittelemään traumojaan ja kriisejään.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Better way, better day

Nyt on parempi. Muutaman tunnin nokosten jälkeen on helpompi käydä illalla nukkumaan. Tulikärpänenkin surraa taas lähempänä, pitäen yksinäisyyden paremmin aisoissa. Ruotsi hävisi Ukrainalle. Näillä mennään.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Tyhjyys kasvoille lyö

Elämä on tyhjää. Yksinäistä. Sisälläni asuu vain loputon läheisyyden kaipuu. Ulkopuolella on tyhjää. Ainut valopilkku on tuntuu olevan kaukaisuudessa poukkoileva tulikärpänen. Kirottu on tämä maailma, joka pahuudellaan särkee kaiken tärkeän. Yksinäisyys on minun kiroukseni. Sitä en tunnu pääsevän karkuun, koska se on sisälläni. Kuljetan sitä mukanani joka hetki. Se on raskas ja vie kaikki voimani. Kammoan tyhjää vuodettani, joka saa kyyneleet virtaamaan. Pakenen ajatuksiani ja tunteitani toiseen maailmaan, jossa on sankareita ja rakkautta. Hukutan itseni TV:n tarjontaan. Se tuo helpotusta, vie ajatukset muualle. Saa tunteet rauhoittumaan. Olen syvällä hyisessä vedessä. Istun ritisevällä jäällä. Odotan ihmettä. Toivon lämpöä. Läheisyyttä. Muulla ei ole merkitystä. Kevät on ollut raskas. Aivan liikaa on tapahtunut. Jos käy hyvin, kesästä tulee lämmin. Jos taas huonosti, koittaa jääkausi. Aika, joka tuntuu loputtoman pitkältä ja turhalta. En tiedä, miten sen pääsee läpi.