Lääkärin unelmat

No, myönnetään. Vähän tuli harhaan johtava otsake. Kävin kuitenkin tänään lääkärissä, ja lääkkeen annostusta kasvatettiin. Nyt menee venlafaxinia 225 mg päivässä.Oikeastaan tuli itsellekin vähän yllätyksenä, miten olikin aika rikki, kun kun alkoi asioita oikein miettimään. No, toivottavasti lisämillit auttaa.

Sain mietittäväkseni myös mahdollisen "diagnoosin". Vanhojen ja uusien unelmien välitila. Toisin sanoen olen ehkä luopunut aiemmista unelmistani, enkä ole (vielä, sanoi lääkäri optimistisesti) löytänyt uusia tilalle. Joo, voihan se olla noin. Niin tai näin, ajattelin asiaa veivata ees ja taas.

Ainakin olen tietoisesti opetellut pois kaikista unelmiin rinnastettavista asioista. Vai onko muka mitään järkeä jahdata sellaisia asioita, joita ei kuitenkaan voi saada, tai joiden hintaa ei ole valmis maksamaan. Tuloksenahan on silloin lähinnä pettymyksiä ja jatkuvaa kipuilua. Tärkein elämässä selviytymisen ohjeeni on viimeiset vuodet ollut kaikkien tulevaisuutta koskevien suunnitelmien, ajatelmien ja toiveiden välttäminen. Pessimisti ei pety junou.

Olen vähän kuin levottomien lentävä mainoslause: "kun mikään ei tunnu miltään". En osa nauttia pienestä. Jos vaikka katsoisin ilotulitusta, tuskin pitäisin sitä kovin ihmeellisenä tai riemastuttavana. Tai no, jos näytös olisi sellaista mittakaavaa kuin Gandalfilla Konnussa, niin ehkäpä sitten.

Toinen oleellinen seikka liittyy kokemuksen vaikutusaikaan. Minulle harvoin käy niin, että jokin kokemus antaisi voimaa tulevaisuuteen. Huonoimmassa tapauksessa se vain korostaa kontrastia harmaan arjen ja satumaisen juhlan välillä, niin että arki tämän jälkeen tuntuu entistä mitättömämmältä. Hyvin virkistävää, eikö totta?

Ja entäpä ihmiset. Se on minulle erityisen vaikea laji, sillä olen hyvin "nirso" ihmisten suhteen, tai lähinnä sen suhteen, ketä olen valmis päästämään lähelleni. Ensinnäkin on uhkaavuustekijä. Aggressiivisilla, uhoavilla ja määrätietoisilla ihmisillä harvoin on mahdollisuuksia. Tai siis minä en koe olevani riittävän turvassa heidän kanssaan. Tosikot ovat vaikeita, sillä oma olemiseni rakentuu hyvin paljon huumorille, vieläpä hieman eriskummalliselle sellaiselle. Hyvin menestyneet ovat haastavia, sillä koen heidän seurassaan itseni epäonnistuneeksi ja arvottomaksi.

Parhaiten tulen toimeen hieman ei-itsetietoisten naisten kanssa, joilla on reippaan puoleinen huumori, suhtautuvat elämään melko kevyesti, mutta vakavasti, ovat vähän hulluja, ei blondeja, ja ennen kaikkia sinkkuja. On mahdotonta olla luontevasti seurustelevan naisen kaveri, ja kun tämä saa lapsia, hän ei vain voi enää olla yksi jätkistä. Toki käy myös mies, joka osuu suunnilleen samaan määritelmään.

Keskustelu. En jaksa toistaa itseäni, tai että muut tekevät sitä. Yleissivistykseni on heikon puoleinen, joten tietopohjaisissa keskusteluissa jään seinäruusuksi. En jaksa antaa tyhjentäviä vastauksia muodollisuuksiksi kokemiini kysymyksiin.  En oikein keksi mitään sanottavaa. Kaikin puolin olen huono seuramies. Olen aiemminkin sanonut, että sosiaalisuuteni on hyvin passiivista. En voi mitään sille, että olen tällainen kummajainen, en minä tahallani.

Ihmisissä on myös toinen puoli. Ne joihin koen samaistuvani voimakkaasti, joihin koen vahvaa yhteyttä. Nämä ihmiset ovat lähes poikkeuksetta naisia (anteeksi vain miehet, luulen, että minulla on vähän vaikeuksia rakentaa luottamusta miessukupuoleen, mikä saattaa johtua menneisyydestä, tai olla johtumatta). No, miten helppoa perheellisen miehen on rakentaa läheistä yhteyttä sinkkunaiseen?  No, eh, jos meinaa vielä kotona asua niin... ei nyt ihan mahdottoman hyvät.

Yhdessä vaiheessa koin valtavan voimakasta yhteyttä Maija Vilkkumaahan tämän musiikin ja lavaesiintymisen vuoksi. Ja, no, onhan Maija ihan söpökin, tavallaan. Ja miten todennäköiseksi voimme arvioida tämän yhteyden vastavuoroisuuden asteikolla yhdestä kymmeneen. Ainoa ihminen, jonka koin ymmärtävän minua, ilman, että tarvitsee edes kertoa, on verrannollinen lähinnä sarjakuvahahmoon. Jes!

On minulla kyllä ollut kavereita - hyviäkin. Lapsuuden ja nuoruuden ajoilta on vähän eri aikakausilta kavereita, joiden kanssa on aikanaan oltu kuin paita ja perse - erottamattomia. Vaikka ne ajat muuten olivat varsin kipeitä ja kriisintäyteisiä, kaipaan suuresti tuota yhteyttä. Ymmärrän todella hyvin, miksi nuoret ajautuvat jengeihin. On ihan mieletöntä kokea kuuluvansa johonkin, ja että kaveri seisoo vierelläsi tarvittaessa viimeiseen hengenvetoon. Huomaathan rakas lukija, että taaskaan en yhtään ylimitoita ihmissuhteisiin liittyviä toiveitani. Vain viimeiseen hengenvetoon, anytime. Tässä joukossa oli muuten paljon poikia ja nuoria miehiä, mutta opiskelujen alkaessa etäisyys kasvoi niin elämäntyylillisesti kuin kilometreissäkin.

Sitten myöhemmin kuuluin tiiviiseen porukkaan, josta tuli internaattiopiskelun myötä kuin toinen perhe. Ihmiset kuitenkin valmistuivat, ja tytöille kävi niin kuin aina, menivät naimisiin ja saivat lapsia.

Tällaiselta sekavalta pohjalta pitäisi siis yrittää jotain unelmia rakentaa. Ei taida tulla ihan yksinkertainen urakka.

Elämälle

terveisiä

Voittajia ja voittajia

Ajattelin tällä kertaa tarttua hieman poliittisempaan aiheeseen, eli eduskuntavaaleihin ja perussuomalaisuuteen. Huomaatteko, olen lähes ajan hermolla. =)

Minun päähäni ei mahdu, miksi me nyt puhumme häviäjien hallituksesta. Ja että perussuomalaiset olisivat jättimäinen vaalivoittaja. Jos itse vaalitulosta oikein ynnäsin, niin kokoomus oli suurin puolue, sen jälkeen demarit ja vasta kolmantena perussuomalaiset. Näin ollen kolmesta suurimmasta juuri perussuomalaisten kuuluikin olla se puolue, joka ei mahtuisi mukaan voittajien hallitukseen.

Tietysti tässä katsotaan sitä, kuka lisäsi kannatustaan ja kenellä se hiipui. Siitä huolimatta on varsin kyseenalaista väittää suurimmaksi sitä, jonka kannatus ennen oli lähellä nollaa, ja nytkin kieltämättä siinä valossa huikean nousun tehneenä jäi kuitenkin kolmanneksi. Millaista demokratiaa se olisi? Sloganien mukaan "kansa on puhunut", mutta tällä tuskin viitataan siihen, että kolme neljäsosaa kansasta ei äänestänyt perussuomalaisia.

Perussuomalaisten vaalimenestys perustui lähinnä populistiseen oppositiopolitiikkaan. Oltiin kivasti sitä vastaan, mitä tietty kansanosa kiihkeästi vastusti, eli "neekeriukkoja", kansainvälistymistä, sekä ihmisten ja valtioiden välistä solidaarisuutta.

Perussuomalaisten vaalipolitiikassa takerruttiin yksityiskohtiin, joita kansan olisi helppo vihata tai rakastaa, kun ne esitetään kaikista asiayhteyksistä ja seurauksista riippumattomina. Luvattiin tikkareita, ja pitää huoli siitä, etteivät eriväriset ihmiset riko metsämörrien harmoniaa.

Ainakin yksi kohtuullisen viisas mies puolueeseen oli kuitenkin eksynyt: Soini, jonka varassa koko puolue on levännyt. Heti vaalivoiton jälkeen Soini oli valmis tekemään politiikkaa, joustamaan ja lähtemään hallitukseen.

Ehkä puolue ei kuitenkaan itsekään ollut uskonut niin suureen menestykseen. Ei uskottu puolueen saavuttavan sellaisen painoarvon, että sillä voisi oikeasti olla vaikuttamassa asioihin. Ehkä oli laskelmoitu mahdolliseksi kuitata populistiset lupaukset tyyliin, "kylhää myö yritettii, vaan kun muut ei suostunnu". Palkkioksi olisi saatu selkään taputtelua ja yhteiskunnallisten kuilujen levenemistä, mikä puolestaan olisi helpottanut perussuomalaisten työtä tulevaisuudessa.

Kun totuuden hetki vaalien jälkeen koitti, ja olisi ollut tilaisuus tarttua valtakunnan ohjaksiin, meni perussuomalaisilla pupu pöksyyn. Alas repimisen ja tynnyrien kolistelun sijaan olisi pitänyt alkaa rakentaa, ja ottaa itse vastuu siitä, mitä on tehty. Ja tätähän Soini vielä yritti - neuvotella hallitukseen menosta. Se olisi vaatinut kompromisseja, mutta kansan syvät rivit murisivat, että takinkääntäjät lynkataan. Soini ja perussuomalaiset joutuivat perääntymään. Hallitukseen ei päästy, koska ei oltu valmiita joustamaan YHDESSÄ asiassa, jota vastustettiin suurelta osalta vailla suurempaa ymmärrystä vastustuksen syistä. Todettiin, ettei yhteiskuntaa ehkä voidakaan rakentaa vain tikkareista, ja samalla menetettiin mahdollisuus olla hallituksessa luomassa perussuomalaisempaa yhteiskuntaa.

Hallitus muodostuu nyt niistä, jotka ainakin yhdellä tavalla ymmärtävät ja kykenevät suunnittelemaan yhteiskunnan ja kansainvälisen yhteisön toimintaa, ja ainakin jollain tasolla ovat halukkaita jopa ottamaan vastuun valinnoistaan, ainakin etukäteen.

Näistä asetelmista on nyt melko kyseenalaista tehdä edes oppositiopolitiikkaa. Ensin kieltäydyt itse osallistumasta päätöksentekoon, ja sitten keskityt ampumaan alas niitä, jotka sen vastuun ottavat kantaakseen. Niinkö se menee perussuomalaiset?

Kuka siis olikaan näiden vaalien voittaja, ja kuka häviäjä?

It is not preferrable to travel with a dead man

Turhaan olen kateellinen niille, jotka ovat sivistyneitä ja skarppeja,, koska mikään ei estä itseäni tavoittelemasta samaa. mieleni valuu kohti syvyyksiä, joissa oma mitättömyys kuristaa, ja muiden ylivertaisuus saa piiloutumaan ylevien ja oikeamielisten katseilta. 

Kirjoittaminen on minulle elinkeino. Siis tapa olla elossa.  Ehkä joku joskus näkee minun olevan, tai ainakin voin itse asian ajoittain tarkistaa. En valuta sisälmyksiäni tietokoneen näppäimistölle siinä uskossa, että minulla olisi maailmalle jotakin annettavaa. Jotakin sellaista, mikä saisi, miettimään asioiden tilaa. Kirjoitan yksinkertaisesti ollakseni olemassa.

Todistelen olemassaoloani, mutta elämää en halua ajatella. Tapan aikaa. Väliin toivon, että oltaisiin jo perillä. Matkustajia tulee ja menee. He matkaavat vähän kerrallaan, asemalta asemalle. Muilla on jo tekemistä. He eivät tarvitse lisää, enkä minä jaksa myydä. 

Minä jaksan maata tässä lattialla, soittaa musiikkia, ja odottaa. Antaa ajan kulua ja maisemien vilistä junan kiitäessä niiden halki, jättäen jälkeensä savuvanan, joka hiljalleen hajoaa tavaan tuuliin.

Nothing Else Matters

Etsin elämääni ultimaalista yhteyttä. Sellaista, jossa kaikki muu on merkityksetöntä. Kaiken yläpuolella olisi me. Olen ollut sitä ainakin hyvin lähellä. Nyt en sitä koe. Voiko sellaista oikeasti olla? Kuuluuko se nuoruuteen ja on sen mukana iäksi katoavaista? Onko oikein tai järkevää sitä kaivata, ja tavallaan myös etsiä?

En usko sitä enää löytäväni. Silloin kun pidän asioilla merkitystä, tämä on ykköstarpeeni. Kun pidän asioilla merkitystä, kun jaksan yrittää, koen vuorotellen toivoa ja epätoivoa. Joko uneni tarjoilevat minulle tuon yhteyden tunteen täyttymyksen, että olen tärkeä ja arvokas. Todellisuus tuo tilalle kipeästi vihlovia tyhjyydyn, yksinäisyyden ja merkityksettömyyden tunteita.

Ajoittain erehdyn myös itse valvetilassa maalailemaan korkeita odotuksia. Rakentamaan täydellisen suunnitelman. Pilvilinnan, joka vain odottaa romahtamistaan. Pettymys on aina yhtä murskaavan valtava. Intensiteetti. En tiedä voiko kukaan ymmärtää. En tiedä juoksenko haamujen perässä, etsinkö olematonta ja onko edes oikeutta etsiä.

Tiedän, ei-tietäväni

Miten eletään kysymysmerkin kanssa?

Ihmiset, suosittelen vahvasti, että jättäisitte filosofisia pohdintoja sisältävät kirjat sikseen. Ne voivat vahingoittaa teitä ja läheisiänne. En tiedä, onko järkevää osoitella sormella, mutta kuka ikinä ostikaan minulle nuoruusvuosinani lahjaksi "sofian maailman", teki minusta tällaisen.

Katsokaa vaikka minua. Olen surullinen esimerkki siitä, millaiseen tilanteeseen ihminen voi filosofian takia ajautua. Toisaalta olen myös esimerkkinä sellaisesta selviytymistarinasta, että vaikka olisi kuinka syvällä filosofiassa, siita voi selviytyä, ja elää lähes tasapainoista elämää.

Minulle maailma on täynnä kysymyksiä, joihin on mahdotonta antaa pitävää vastausta. Olen otus, jolle tietoa ei ole. Se niin sanottu tieto, jonka nimeen sivistynyt maailma vannoo, on minulle parhaimmillaankin vain perusteltuja arvauksia. En sano näin snobbaillakseni tai viisastellakseni, vaan tämä on minun todellisuuteni. Todellisuus, jossa eläminen on ajoittain raskasta.

Mille perustat mielipiteesi maailmassa, jossa totuutta ei ole? Minkä pohjalta teet valintoja, kun et tiedä tuntemiesi kriteerien todenperäisyyttä? Millaisena pidät itseäsi, kun et tunne vastaan ottamiesi signaalien merkitystä? Kaikki on epämääräistä mössöä, joka liukuu sormien välistä niin, että siitä on mahdoton saada otetta.

Toisaalta arvostan tätä kykyä itsessäni. Kykyä esittää kysymyksiä. Uteliaisuutta kurkistaa kolikon toiselle ja kolmannellekin puolelle. Mennä aina yksi kysymys pidemmälle.

En toki läheskään aina ole tuollainen. Useinkin erehdyn luulemaan, että tietäisin asioiden todellisen laidan. Tietäisin, mitä toinen ajattelee tai tarkoittaa. Se on tavallaan helpompaa, mutta toisaalta johtaa usein myös väärinkäsityksiin ja ongelmiin.

"Tietäminen on sitä, että sanoo olevansa pisin, koska ei ole tavannut ketään pidempää." Määritelmäni tietämisestä lukioaikaisesta aforismivihkosta, joka harmi kyllä on kadonnut. Otsikon sitaatin lausujan varmaankin tiedätte.

Kuoriainen

Tämä on taas näitä aamuja. Kuin joku olisi työntänyt kätensä peräsuoleen, ottanut tukevan otteen, ja vetänyt selkärangan ulos. Vain kuvaannollisesti tietenkin.

Lähes ylivoimaisen vaikeilta tuntuvat sellaiset asiat kuin hampaiden peseminen, lääkkeiden ottaminen, suihkussa käynti, tai hiusten hiusten leikkaaminen. Partaa ei onneksi tarvitse ajaa, kun ajoin sen eilen.

Sitten on sellaisia asioita, kuin veroehdotuksen korjaaminen, laskutus ja laskujen maksaminen ja akvaarioiden siivoaminen. Olen kuullut myös sellaisia sanoja kuten "remontti" tai "purkaminen" viljeltävän yhä kiihtyvällä tahdilla.

Olen minä iloinenkin, erityisesti perheestäni. Siitä, että se vain on. Minulla on hieno perhe - maailman paras. Toiminnallisesti kiinnostavaa on lähinnä valokuvaus, ja siihen liittyvät asiat, kuten kuvankäsittely. Muuten tahtoisin vain olla. Istua tässä takapihan puutarhatuolissa, ja katsella maailmaa. Toivoen, ettei mikään häiritsisi rauhaani.

Ajoittain yritän pakottaa selkärankaa takaisin paikoilleen, mutta lähinnä se tuottaa vain tuskaa. Yleensä parasta on kuitenkin tehdä itselleen selväksi, selkäranka on nyt poissa. Lähteä sitten huojuen ja hyllyen liikkeelle. Haparoiva ja hyllyvä liike pakottaa elimistön luomaan uuden tukirangan, jonka varassa voi taas toimia hetken hieman ryhdikkäämmin.

Nukkuminen. Miten se onkin niin vaikeaa. Iltaisin olisi niin paljon parempaa tekemistä, kuin nukkuminen, joka silmänräpäyksessä johdattaa uuteen huomiseen. Illat venyvät. Aamuisin on herätys aiemmin kuin olisi soveliasta riittävän yöunen kannalta. Väsymys varjostaa sekä aamuja, että iltoja. Enkö vain voisi luopua vähästä, jotta saisin enemmän.

Selkärangattomilla on usein kova kuori, jonka avulla ne pysyvät koossa.

In Your Fuckin dreams

 Fuck, Fuck, Fuck - Fuckin Fuck DREAMS!!

Everything else you can shut down, but your fuckin' dreams. You fuckin' think you have something and you are happy as hell. Then you fuckin' wake up. Fuck.

Everything you had, is taken away in a blink of an eye. It will fuckin tear you in pieces. In fuckin bloody, messy, painful pieces. And deep inside you die a little more, and fall in to the fuckin darkness. Fuck.