Miten eletään kysymysmerkin kanssa?
Ihmiset, suosittelen vahvasti, että jättäisitte filosofisia pohdintoja sisältävät kirjat sikseen. Ne voivat vahingoittaa teitä ja läheisiänne. En tiedä, onko järkevää osoitella sormella, mutta kuka ikinä ostikaan minulle nuoruusvuosinani lahjaksi "sofian maailman", teki minusta tällaisen.
Katsokaa vaikka minua. Olen surullinen esimerkki siitä, millaiseen tilanteeseen ihminen voi filosofian takia ajautua. Toisaalta olen myös esimerkkinä sellaisesta selviytymistarinasta, että vaikka olisi kuinka syvällä filosofiassa, siita voi selviytyä, ja elää lähes tasapainoista elämää.
Minulle maailma on täynnä kysymyksiä, joihin on mahdotonta antaa pitävää vastausta. Olen otus, jolle tietoa ei ole. Se niin sanottu tieto, jonka nimeen sivistynyt maailma vannoo, on minulle parhaimmillaankin vain perusteltuja arvauksia. En sano näin snobbaillakseni tai viisastellakseni, vaan tämä on minun todellisuuteni. Todellisuus, jossa eläminen on ajoittain raskasta.
Mille perustat mielipiteesi maailmassa, jossa totuutta ei ole? Minkä pohjalta teet valintoja, kun et tiedä tuntemiesi kriteerien todenperäisyyttä? Millaisena pidät itseäsi, kun et tunne vastaan ottamiesi signaalien merkitystä? Kaikki on epämääräistä mössöä, joka liukuu sormien välistä niin, että siitä on mahdoton saada otetta.
Toisaalta arvostan tätä kykyä itsessäni. Kykyä esittää kysymyksiä. Uteliaisuutta kurkistaa kolikon toiselle ja kolmannellekin puolelle. Mennä aina yksi kysymys pidemmälle.
En toki läheskään aina ole tuollainen. Useinkin erehdyn luulemaan, että tietäisin asioiden todellisen laidan. Tietäisin, mitä toinen ajattelee tai tarkoittaa. Se on tavallaan helpompaa, mutta toisaalta johtaa usein myös väärinkäsityksiin ja ongelmiin.
"Tietäminen on sitä, että sanoo olevansa pisin, koska ei ole tavannut ketään pidempää." Määritelmäni tietämisestä lukioaikaisesta aforismivihkosta, joka harmi kyllä on kadonnut. Otsikon sitaatin lausujan varmaankin tiedätte.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tyhjennä sanainen arkkusi tähän, kiitos. =)