Turhaan olen kateellinen niille, jotka ovat sivistyneitä ja skarppeja,, koska mikään ei estä itseäni tavoittelemasta samaa. mieleni valuu kohti syvyyksiä, joissa oma mitättömyys kuristaa, ja muiden ylivertaisuus saa piiloutumaan ylevien ja oikeamielisten katseilta.
Kirjoittaminen on minulle elinkeino. Siis tapa olla elossa. Ehkä joku joskus näkee minun olevan, tai ainakin voin itse asian ajoittain tarkistaa. En valuta sisälmyksiäni tietokoneen näppäimistölle siinä uskossa, että minulla olisi maailmalle jotakin annettavaa. Jotakin sellaista, mikä saisi, miettimään asioiden tilaa. Kirjoitan yksinkertaisesti ollakseni olemassa.
Todistelen olemassaoloani, mutta elämää en halua ajatella. Tapan aikaa. Väliin toivon, että oltaisiin jo perillä. Matkustajia tulee ja menee. He matkaavat vähän kerrallaan, asemalta asemalle. Muilla on jo tekemistä. He eivät tarvitse lisää, enkä minä jaksa myydä.
Minä jaksan maata tässä lattialla, soittaa musiikkia, ja odottaa. Antaa ajan kulua ja maisemien vilistä junan kiitäessä niiden halki, jättäen jälkeensä savuvanan, joka hiljalleen hajoaa tavaan tuuliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tyhjennä sanainen arkkusi tähän, kiitos. =)