Etsin elämääni ultimaalista yhteyttä. Sellaista, jossa kaikki muu on merkityksetöntä. Kaiken yläpuolella olisi me. Olen ollut sitä ainakin hyvin lähellä. Nyt en sitä koe. Voiko sellaista oikeasti olla? Kuuluuko se nuoruuteen ja on sen mukana iäksi katoavaista? Onko oikein tai järkevää sitä kaivata, ja tavallaan myös etsiä?
En usko sitä enää löytäväni. Silloin kun pidän asioilla merkitystä, tämä on ykköstarpeeni. Kun pidän asioilla merkitystä, kun jaksan yrittää, koen vuorotellen toivoa ja epätoivoa. Joko uneni tarjoilevat minulle tuon yhteyden tunteen täyttymyksen, että olen tärkeä ja arvokas. Todellisuus tuo tilalle kipeästi vihlovia tyhjyydyn, yksinäisyyden ja merkityksettömyyden tunteita.
Ajoittain erehdyn myös itse valvetilassa maalailemaan korkeita odotuksia. Rakentamaan täydellisen suunnitelman. Pilvilinnan, joka vain odottaa romahtamistaan. Pettymys on aina yhtä murskaavan valtava. Intensiteetti. En tiedä voiko kukaan ymmärtää. En tiedä juoksenko haamujen perässä, etsinkö olematonta ja onko edes oikeutta etsiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tyhjennä sanainen arkkusi tähän, kiitos. =)