Käy synkeiden syvyyksien sisälmyksistä
pyrkimään pintaan poreileva pulputus.
Pitempään jo vaivoin pidätelty henkäys,
mi ohitse virtaavain vuoksien kosteudessa hapettui ruosteeksi sielun seinämiin.
Sillä sijallaan tuntevi uni'versuumin tähtikirkkaina tuikkivin silmin.
Halajaa itsensä henkäistä maailmojen syliin.
Avata suunsa, ja valuttaa keuhkonsa täyteen sykkivää maailmaa.
Täydellä painollaan päästää elämä virtaamaan sisään ja ulos.
Siinä nimenomaisessa hetkessä pakata ystävänsä matkalaukkuun itsensä,
kuljettaakseen tätä matkoillaan pitkin pölyisiä teitä.
Asiaan kuuluvin menoin päästää veneensä touvit, sallia täysinä pullistuvien purjeiden kuljettaa
auringonpaisteen - läpi pärskeiden ja taivaalla kaartelevien lokkien laiskanraukean kirkumisen.
Tuon meren minä halajan löytää. Sikäli kuin ei sellainen ole liikaa yhdelle ihmiselle vaadittu.
Meren, ja kappaleen maata sen rannalta. Eläviä ihmisiä. Aaltoihin peittyviä jalanjälkiä.
Naurua, välittämistä, maailmankaikkeuden rakkautta. Meditaatiota ja mutapainia.
Hippejä, kitaroita, rakentavaa kapinaa. Ajatuksia. Kiperiä kysymyksiä.
Hymyilen. Haaveeni huumalle. Liekkini lämmölle. Hetkeni helinälle.
Poreideni pulinalle.
