Nyt on lama taas. Eilinen aamupaniikin jälkeinen hyvä olo lopahti taas iltaan. Ajatus sinusta toisen kanssa vain yksinkertaisesti tuntuu liian pahalta. Voin kestää menettämisesi, mutten sitä, että joku toinen sen sijaan saa sinut. En sitä, että sinä niin haluat. Mikset voinut sanoa aikanaan, ettet enää halua? Miksi piti raiskata minuuteni?
Avioliittoon en halua enää koskaan. Se on paska instituuio, joka ei millään tavalla paranna suhteen kestävyyttä. Avioliitto ei ole yhdessä oloa, vaan eroamista varten. Sinule, joka väärin tehtneenä lasten kanssa lähdet, jää kaikki. Minulle jää särkynyt sydän ja elatusmaksut. Avioeroon ei ole Veto oikeutta. Avioliitto ei ole oikeuden puolella. Avioliitto takaa väärin tekijälle sen, mikä hänelle ei kuulu. Miten sellaista lakia voidaan oikeusvaltiossa noudattaa?
Auts, sinulla(kin) tuollainen kokemus. :/
VastaaPoistaNousee mieleen muisto siitä, kun mieli tappeli vastaan allekirjoittaessani exäni vireille paneman avioeron tiedoksiantoa. Puolen vuoden kuluttua luin Käräjäoikeuden paperista: "Teidät on tuomittu avioeroon." Se kuulosti hirvittävältä tuomiolta! Miksi minut, joka olin rakastanut ja jota oli petetty, miksi minut t u o m i t a a n avioeroon? Mitä rikollista minä olin tehnyt? Eikö exäni ja hänen uusi kumppaninsa olisi tullut tuomita aviorikoksesta ja vaikkapa polttaa roviolla noin kuvaannollisesti? :)
No juu. Taitaa olla sellainen kokemus, jonka aika monet jakavat. Ainakin yhtenä osapuolista. Lapset tekevät eroamisen sillä tapaa haastavaksi, ettei voi vain poistua toistensa elämästä, vaan pitää jatkossakin olla tekemisissä. Mutta eihän se lopulta kuitenkaan elämää kummempaa ole, jahka pääsee pahimman yli.
VastaaPoista