Elämä luisuu lapasesta

En enää tiedä mitä uskoa. En luota siihen, mitä ihmiset sanovat. Vaikka tarkoittavatkin hyvää, he sanovat muuta kuin todella ajattelevat. Kaikkein vähiten luotan siihen, mitä itse ajattelen. Kuvittelen asioita, teen vääriä päätelmiä. Olen totaalisesti hukassa. En usko tulevaisuuteen. En usko, että pystyisin saamaan siellä aikaan muuta kuin lisää murhetta.

Tunnen itseni arvottomaksi ja vääräksi. Olen toisille vaivaksi, enkä pysty antamaan mitään.  Olen paskaa. Teen toisten elämästä vaikeaa. Teen omasta elämästäni vaikeaa. En ole tarpeeksi vahva tähän maailmaan. En riittävän ehjä. Olen mielipuoli sekopää. Kunpa voisin vain elää elämäni loppuun olematta enää vaivaksi kellekään. Kunpa osaisin olla odottamatta mitään keltään. Lupaamatta mitään kenellekään. Kuvittelematta mitään. Lipua vain hiljalleen läpi elämän kohti viimeistä suvantoa, jolloin kaikki olisi lopullisesti ohi, tulisi onnellinen loppu. Olen saanut mahdollisuuteni, enkä osaa sitä käyttää. Kunpa voisin antaa sen mahdollisuuden jollekin, joka käyttäisi sen minua paremmin.

Yksin on hyvä. On hyvä olla yksin. Kukaan ei näe miten kelvoton olen. En vain osaa tai jaksa pitää elämää koossa. Mitä enemmän yritän, sen enemmän se menee vinoon. En ole katkera kenellekään, en edes elämälle. Minulla on ollut kaikki mahdollisuudet, mutten ole osannut niitä käyttää. Elämä on ollut avoin, mutta vähän kerrallaan olen sulkenut kaikki ovet. Antakaa anteeksi. En minä pahalla. En vain osaa. Mitä enemmän yritän, sen varmemmaksi siitä tulen. Kerta toisensa jälkeen sotken kaiken, vaikka toiset yrittävät parhaansa mukaan auttaa. Nyt en enää jaksa yrittää. En kaipaa enää yhtään lisätodistetta. Unohtakaa minut. Älkää kiinnittäkö pahanilmanlintuun huomiota, ettei se pysähtyisi kohdallenne. Antakaa sen lentää ohitse. Minä pyydän.

Olen pahoillani. Niin helvetin pahoillani. Kaikesta. Kaikesta kivusta, mitä olen saanut aikaan. Kaikesta vaivasta, josta en osaa olla kiitollinen.

En osaa ajatella oikein, en toimia niin kuin pitää. Kaikki on sanottu. Oikeastaan ei ole mitään todellista sanottavaa. Vain mielikuvitukseni höttöä, jolla ei ole sen enempää todellisuuspohjaa kuin hullun unelmilla.  Kyllä minä parhaani olen yrittänyt, mutta se ei ole ollut tarpeeksi.

En tiedä tuleeko aamu ikinä. Siihen tuntuu olevan tuhottoman pitkä aika. Ja mitä sitten kun se tulee. En halua nukkua, muttei valvominenkaan ole yhtään sen kummempaa. En keksi mitään, mikä enää tuntuisi. Kaikki hyvä on romutettu, iäksi kadonnut. Jäljellä olen minä pahan oloni kanssa.

Olen pahoillani, etten kestänyt kuin mies. En ole sen mittainen. Toivottavasti löydät muualta sen onnen, jota et minun kanssani voinut löytää. En asetu esteeksi. Toivottavasti kaikki löytäisitte onnen.

Kukaan ei voi antaa takaisin sitä, minkä olen menettänyt, enkä muusta jaksa välittää.