Paranemaan päin

Ero on prosessi. Sitä voi vauhdittaa, mutta ei pakottaa etenemään. Mikä ei tapa, kuulemma vahvistaa. Ei kipu ja vastoinkäymiset ketään vahvista. Sen tekee vasta kivusta toipuminen, ja vastoinkäymisistä toipuminen, eikä kumpikaan edellisistä ole mikään automaatio. Jokainen kriisi on mahdollisuus. Kyllä on. Kyetäkseen hyödyntämään mahdollisuutensa, on kuitenkin tiedettävä riittävästi, saatava tukea ja voimia, paiskittava vastenmielisiä töitä, ja tietenkin käytävä läpi melkoinen määrä tuskaisia hetkiä. Jos tuuri käy, ja tämä kaikki toteutuu, sitten on hyvät mahdollisuudet toivuttuaan tulla vahvemmaksi ja viisaammaksi, kuin oli ennen kriisiä. Aina voi kuitenkin käydä niin, ettei kriisistä koskaan selviydy voittajana, ja sitä jää sisältä hauraaksi, kipeäksi tai tunnottomaksi. Jollakin tapaa vajavaiseksi ja muotopuoleksi, pahimmillaan ymmärtämättä sitä itse. Niin paljon ajateltavaa. Niin paljon tunnettavaa. Valtavasti oivallettavaa. Yhä uudelleen ja uudelleen. Kunnes viimein lakkaa uskomasta siihen, mikä ei ole totta, ja hyväksyy väistämättömän. Kunnes on tutkinut tunteidensa jokaisen sopukan, löytänyt purojen alkulähteet, kääntänyt jokaisen kiven, ja lopulta saanut särkyneen sydämen jälleen korjatuksi. Miksei näitä asioita opeteta koulussa? Maailma olisi huomattavasti parempi paikka, jos ihmiset osaisivat auttaa itseään ja toisiaan käsittelemään traumojaan ja kriisejään.