lauantai 5. heinäkuuta 2014

Against The Wind

Parhaissa asioissa yhdistyvät vesi ja tuuli. Kaikki muu on sitten - no, se on jotain muuta. Oikein sekoitettuna nämä ainesosat saavat rypyt katoamaan otsalta, ja suupielet kohoamaan. Ne aiheuttavat euforian kaltaista onnellisuuden tunnetta, sekä puhdasta riemua. Ne saavat kaiken muun katoamaan. Jää vain flow. Toisiaan seuraavien ykstittäisten hetkien ketju, ja hillitön ykseyden kokemus tuon ketjun muiden osatekijöiden kanssa. Vesi on minun elementtini, olenhan vesimies. Kunhan ei tarvitse itse olla vedessä.

Tein tuon edellä kuvaamani havainnon alunperin kauan kauan sitten, aikana, jolloin lihaksia oli vielä reilusti enemmän kuin kehoon varastoitua energiaa. Oli myrskyinen iltapäivä, kun suuntasin kajakin kanssa tutulle järvelle. Tuuli puhalsi juuri täydellisestä suunnasta; pitkän, mutta kapean järvenselän suuntaisesti, nostattaen aaltoja, jonka kaltaisia en kyseisellä järvellä ole muulloin nähnyt. Ei mitenkään erityisen jättimäisiä, mutta kuitenkin sellaisia, ettei aallonpohjalla matalassa kajakissa istuessa aina nähnyt aallonharjan yli. Ehkä parin kilometrin matka selän toiseen päähän kävi nopeasti, kajakin noustessa surffiin isoille aalloille. Alla oli tuttu ja turvallinen menopeli, jota tiesin osaavani käsitellä yhtä hyvin pää veden alla, kuin oikeinkin päin. Myötäinen oli toki lievää hihkumista herättävä kokemus, mutta varsinainen riemu repesi paluumatkalla.

Vastatuuli oli kova, napaten kiinni melan lapoihin. Aallot vyöryivät syliin kajakin keulan upotessa vastaan tulevaan aaltoon. Pärskeitä lensi naamalle jatkuvasti, vesi valui käsiä myöten kainaloihin. Oli ponnisteltava kaikin voimin, että ylipäätään pääsi eteenpäin. Tunsin todella voimakasta ykseyden tunnetta, kun minun yläruumiini, mela ja kajakki olimme yhtä, toisiinsa kiinni kasvaneita. Kuin kajakki todella olisi yksi normaaleista ruumiinosistani. Siinä paluumatkassa yhdistyivät kaksi asiaa: haaste ja hallinta. Tilanne oli fyysisesti ja vaikeudeltaan haastava, mutten missään vaiheessa kokenut epävarmuutta siitä, etteikö homma olisi hanskassa. Kajakkia vasteen hakkaavat aallot ja täydellä voimalla päin lataava tuuli olivat silkkaa riemua. Jokaiset uudet pärskeet kasvoilla saivat  aikaan syvästä onnellisuudesta purkautuvan naurun. Se oli niin fantastista, että sahasin järven useita kertoja päästä päähän. On ihan mahdollista, että se on ollut elämäni onnellisin hetkin. Harmillista on vain se, etten voi jakaa sitä kenenkään kanssa.

Sama veden ja tuulen kombinaatio toteutuu purjehtiessa. Tuulessa, joka on lähellä järkevää maksimia kyseiselle veneelle. Kun vastaiseen purjehtiessa tuuli tuivertaa kasvoja, purjeet pullistuvat ja vene kallistuu. Vesi ympärillä alkaa kohista vauhdin kasvaessa. Äänetön (pärinätön) liuku pitkin veden pintaa. Venettä keinuttavat aallot ja satunnaiset pärskeet aallon rikkoutuessa veneen keulaan. Kevyttä venettä nopeasta kallistelevat tuulenpuuskat saavat vauhdin yltymään maksimiinsa. Ja koko tämän kombinaation pitäminen omissa hyppysissä. Ne ovat elämän eniten hienoja hetkiä.

Varmaankin kysyy jollain tapaa omituista ja kieroutunutta luonteenlaatua nauttia siitä, että jotuu ponnistelemaan lujasti, ja ajoittain joku heittää ämpärillisien vettä naamalle. Sen sijaan, että nauttisi makaamisesta lämpimällä hiekkarannalla. Se vaatii sitä, ettei pelkää kaatumista, vaan keskittyy nauttimaan pystyssä pysymisestä. Kyse ei kuitenkaan ole missään tapauksessa vaaraan heittäytymisestä ja tuurilla selviytymisestä, vaan siitä, että tietää olosuhteiden olevan haastavat, mutta kuitenkin sellaiset, joista omin taidoin ja välinein selviää, joutumatta todelliseen vaaraan.


Tämä ei nyt kyllä ole pieni vene, mutta fiilis on sama.

3 kommenttia:

  1. Kuvauksesta päätellen olet taitava vesillä liikkuja. Rohkeakin.

    Kun katson tuosta ikkunasta alapuolella on järvi, joka jatkuu siitä laajentuen sivuille ja eteenpäin kauaksi. En tiedä mikä järvi se on. Sen pinta on aivan tyyni, vähän väreilee tuolla kauempana. Ilta-aurinko saa sen pinnan loistamaan monivärisenä. Olen kaukana kotoa, Viitasaarella. Hotelli Pihkurissa. Oltiin konsertissa, jossa soitettiin uutta musiikkia. Saksalainen Ensemble Recherche soitti erilaisissa kokoonpanoissa sen mukaan, mitä sävellys vaati. Yhteensä kuusi nuorta säveltäjää, pari vanhempaakin joukossa, oli saanut sävellyksensä esille. Hieno tilaisuus. Se radioitiin, joten se tulee yle ykkösen esittämänä joku päivä kuultavaksi.

    Veneistä hiukan. Meillä asuu yksi moottorivene pihassa talvisin pressun alla, nyt se on riisuttuna valmiina lähtöön vesille. Se on pojan vene, joka oli yksi (ensimmäinen) niistä kuudesta. Kalastus on jäänyt olosuhteiden pakosta, mutta voin kuvitella mikä ilo hänelle on kiitää Busterillaan veden aalloilla raikkaan tuulen puhaltaessa, sisäilmassa hautunutta päätään. Hän on intohimoinen vesillä liikkuja, on vain kiireinen kesä hänellä töittensä takia. Täällä Viitasaarella on 1.- 6.7. Musiikin aika -Time of Music. Tulimme päätöskonserttiin. Matka oli pitkä, mutta kannatti ajella. Kaunista pohjoista Keskisuomea, kumpuilevaa maastoa ja paljon järviä.

    VastaaPoista
  2. Taitava ja Rohkea ovat aika suhteellisia käsitteitä, ja kuulostavat liioittelulta minua kuvailtaessa. Silloin joskus hallitsin kyllä ihan hyvin kyseisen kajakin, mutta nyt en ole melonut varmaan kymmeneen vuoteen. Purjehtijana olen kyllä aika noviisi. Jokaiselle kuitenkin löytyy olosuhteet, joissa ollaan sillä oman taitotason ylärajoilla, ja kuitenkin homma on vielä hallinnassa.

    Vesi on kyllä ehdottomasti pop, myös ihan rannalta katsellen ja kuunnellen. Saadapa joskus koti, josta olisi näköala merelle. Lottovoittoa odotellessa.

    Kuusi venettä kuulostaa kyllä jo aika vakavalta harrastukselta. =)

    VastaaPoista
  3. veneistä monet soutuveneitä, yksi kumivene... kirjoitin epäselvästi (en edes tarkoittanut veneitä).

    VastaaPoista

Tyhjennä sanainen arkkusi tähän, kiitos. =)