Olen takaisin. Tai ainakin joku on takaisin. Se on ärsyttävästi sanottu. Älkää sanoko niin. Se on kuitenkin totta.
Ihmisellä pitää olla erämaa. Sellainen, johon voi huutaa. Huutoa pelkäämätön. Muuten se kaikki kailotus jää kallon sisälle väräjämään. Sellainen voi yletön värinä aiheuttaa päänsärkyjä. Ja saamattomutta. Ja siinäpä se. Tai ei ihan. Olen ajoittain syvästi kaivannut niitä aikoja. Niitä, kun kaikki oli syvästi paskaa. Ihmisellä oli kuitenkin yhteisö, johon se tiiviisti kuului. Nimettömien sisäpiiri.
Luovuin vanhoista vaatteista. En saanut mustaa pois. Teksti erottuu huonosti sitä vasten. Valkoiset valheet taas satuttavat silmiä, sanovat asiantuntijat. Siitä tämä kaikki hämmennys. Se, ettei mikään näytä siltä, kuin pitäisi. Huomaan myös jonkun ruojan varastaneen blogini nimen. Pahainen plagiaattori.
No, olen siis taas täällä. Kovempana ja kylmempänä kuin koskaan. Jos on jälkeen jääneitä kirjallisia todisteita uskominen. Jos joku huomaa valot ikkunassa, niin tervetuloa kommentti-kaffelle. Homeista pullaa riittää kaikille. Hep.
Ärsyttävä jätkä. Huono biisi. Hyvä kertsi.
Tykkään muuten tosta Parkkosen biisistä.
VastaaPoistaNiin että tervetuloa takaisin!
Mä tykkään tosta kertsistä. Sen asenteesta ja fiiliksestä. Jotenkin biisin muissa osissa häiritsee tuo eräänlainen epävireisyys, joka tosin taitaa olla koko melodian punainen lanka. En tiedä onko se oikeasti epävireisyyttä, mutta se kuulostaa siltä.
VastaaPoistaJoo, siis kertsistä mäkin lähinnä.
Poista