Toisinaan iskee tämä toinen tunne. Kaipaus. Tai kaiho. Se kun sieluun syntyy tyhjiö. Ympäristöstään täytettä hamuava musta aukko. Sisällä palava tuli. Onnen liekki, joka lepattaen hamuaa happea.
Alipaineiseksi hurahtanut mieli ei suinkaan taistele ulkopuolta, vaan omaa kuortaan vastaan. Kuorta, joka estää tyhjiötä täyttymästä ympäröivistä asioista. Miten kova onkin Hooverin imu, ei se voi tavoittaa villakoiraa. Suuttimeen on juuttunut sukka.
Ja niin minä ulvon, kuono kuuta kohden. Hopeasta kimaltavien hankien ajaessa sysipimeän liikkumattomien kuusten oksien suojaan.
Kivasti osaat purkaa tunteitasi, kauniisti!
VastaaPoistaNo kiitos kehumasta. :)
VastaaPoista