Lost In Ambivalent

Palvelukseen halutaan: uskottava selvännäkijä. Ei ole mitään erityistä kysymystä, ja vastaukset ovat usein selkeästi näkyvissä. Pitäisi vain osata valita, mihin niistä uskoo. Kolikon kääntöpuoli, ja kuun pimeä kylki. Harmaan sävyt. En tosiaankaan osaa sanoa, mikä olisi parempi, oikein, tai järkevää. Parempi miltä kannalta? Mikä on järkevä päämäärä? Mikä oikea moraalinen koodisto noudatettavaksi? Onko sellaista? Oikeaa ja väärää? Ja jos ei ole, niin millä perusteella sitten tehdä valintansa?

Oikeudenmukaisuus - siihen olen aina uskonut, ja sen nimissä käynyt sotani. Sen väreissä ratsastanut. Vai olenko? Mitä jos se onkin ollut vain sopiva savuverho jollekin egoistiselle pyrkimykselle? Onko poikkeminen oikeasta ratkaisusta Force Majeure -tilanne, vai savuverhoon syntynyt repeämä, josta todellinen minäni kurkistaa ulos? Mikä on oikea valinta, jos vallitsevan tilanteen katsotaan syntyneen vääryydestä? Jos vaikka jonkun pitäisi täysin hypoteettisessa tilanteessa veitsi kurkulla valita oman tai toisen hengen väliltä? Kun vaihtoehdoista A ja B oikea olisi C. Ja mitä jos on itse tullut antaneeksi tuon veitsen toiselle?

Olen eksynyt ambivalenttiin kaaokseen. Tilanteeseen, jossa avarakatseisena minkään paikkaansa pitävyydestä ei voi olla varma, vaikka kyseessä olisi oma ajatus. Omia perimmäisiä motiivejaan on vaikea tietää. Tai toisen. Miten tehdä ratkaisu, kun kaikki vaihtoehdot ovat sekä oikein, että väärin. Miksei Einstein voinut vain sanoa, että kaikki on absoluuttista. Mahtoiko hän alkuunkaan ymmärtää, millaisiin hankaluuksiin hänen keksintönsä johtaisi? 

Joskus oli olemassa sellainenkin blogi, kuin toisaalta, mutta toisaalta. Minun ajatukseni täsmälleen.