Tunnen varjojen lymyävän nurkissa. Tiedän, että ne ovat siellä. Tunnen niiden hienoiset nyhjäisyt mieleni laitamilla, kun ne tarkkailevat tietoisuuttani. Ne ovat kärsivällisiä. Odottavat, kunnes aika on kypsä. Ne ovat aina valmiita ottamaan minut synkkään syleilyynsä, jos jalkani lakkaavat kantamasta.
Tunnen synkkyyden painon ylläni. En musertavana, vaan hienovaraisena raskauden tunteena. Niin vähäisenä, ettei sitä äkkiseltään huomaa, mutta kuitenkin riittävänä väsyttämään pitkässä juoksussa. Olemaan se ratkaiseva ylimääräinen taakka, kun voimat käyvät vähiin.
Minä olen oppinut tuntemaan varjoni. Olen oppinut pitämään ne heikkoina. Olen oppinut olemaan ruokkimatta niitä. Tunnen niiden heikot kohdat. Osaan varoa sitä, mikä antaa varjoille voimaa. Parhaani mukaan pyrin olemaan kaatamatta mustetta pimeyteen. En ehkä koskaan pysty karistamaan niitä kokonaan kannoiltani, mutta voin pitää ne etäällä.
Valo on minun ystäväni ja suojelijani. Ja sitä minun on itseni suojeltava. Puhallettava hiipuva hiillos uuteen liekkiin. Ruokittava tulta säännöllisesti. Minulla ei ole varaa menettää valoa. Jos kompastun, ovat varjot pian kannoillani ja tarraavat nilkkoihini. Jos kompastun, on rimpuiltava irti. On noustava ylös, ja jatkettava matkaa. On annettava valon ajaa ne loitommalle.
Tiedän, että ne ovat siellä jossakin. Ja sitä tietoa minä kannan sydämessäni.
Lights of my life - thanks for enlightening my day. Tänäänkin.
VastaaPoistaTahtoisin kirjoittaa tähän jotakin, jos osaisin. Koska en, niin tyydyn toteamaan, että en edes uskalla lukea tekstejäsi enempää, koska viime öisen valvomiseni vuoksi pääni on liian väsynyt ajattelemaan saati ymmärtämään. Ja tekstisi pakottavat lukijan vähintäänkin ajattelemaan, omiaan ja muiden. Kaikkea sitä, mitä on ja mitä ei ole, mitä voisi olla ja mitä ei edes tarvitsisi olla.
VastaaPoistaJatka.
Kiitos. Tuo oli aika paljon sanottu. =)
VastaaPoista