Ehkä en siksikään ajattele tulevaisuutta, että se tuntuu toivottoman pitkältä. Yhdestä päivästä, tai viikosta, on huomattavasti helpompi kevyempi punnertaa läpi, kuin vuosikymmenistä. Koitan tehdä sen, mitä on pakko. Yritän löytää iloa siitä, mitä on. Otan vastaan sen, mitä saan, jos siitä ei voi kieltäytyä. Ryhdyn spontaanisti hankkeisiin, joista saa välittömän palkinnon, ja jotka voi toteuttaa parissa tunnissa, tai puolessa päivässä maksimissaan. Elämä on hetkissä.
Reagoin vahvasti ärsykkeisiin. Elän tunteista. Ilotulitusten ja sukellusten hallinta vaatii tiettyä välinpitämättömyyttä. Tämän minussa elävän matelijan taitaa pitää parhaiten hallinnassa turta välinpitämättömyys. Kontrollin menettäminen tarkoittaa hallitsematonta paloa, joka roihuaa iloisesti, mutta imee nopeasti ilmasta kaiken hapen. Se tarkoittaa polttoaineen loppumista kesken lennon ja siitä seuraavaa mätkähdystä.
Luin aiemmin Keeliumin kertomuksia ammatillisen uransa suunnittelusta. Halusta tehdä työkseen jotakin tiettyä, ja tämän halun toteuttamiseksi tehdyistä toimenpiteistä. Sellainen on varmaan jossain määrin normaalia, mutta minusta ajatus tuntui lähinnä yliluonnolliselta ilmiöltä. Se oli jotenkin hätkähdyttävää.
Jotkut siis tekevät aktiivisia reittisuunnitelmia elämänsä matkalle. Tietävät, minne ovat menossa, ja kaiken lisäksi vielä haluavat sitä. Melko hurjaa.
Luen aina mennen tullen kirjoituksiasi täällä, ja aina tulee mieleen ajatus, että olet joko valmis, tai valmistumiseen valmistunut tuleva, nykyinen tai entinen kirjailija.
VastaaPoistaSanoissasi , kirjoitat mistä tahansa, on magneettia, joka vetää eteenpäin ja saa sinut itsesi, samoin kuin lukijan odottamaan mitä tapahtuu. Ja vaikka ei tapahtuisi mitään, olet päässyt päämäärään jota voi arvostaa. Kirjoituksen sujuvuus ja jonkinlainen herkkyys saa sen aikaan. Kiva, että jaksat kirjoitella, se kyllä sujuu sinulta.
Luen parhaillaan Michael Cunninghamin Lumikunungatarta. Siinä kirja, joka on samaa sukua kirjoitustesi kanssa, Suosittelen sitä sinulle. Itselleni se ainakin sytyttää joka kerran kun käyn tauoilla sitä eteenpäin lukemassa hengepaloa, sitä, jota sinullakin on, mutta johon et usko, vaan alistut sen luonnolliseen kuolemaan (tämän kirjoituksesi perusteella) sen sijaan, että antaisit sen roihuta. Ehkä se roihuaakin jossain muualla ja ehkä kirjoituksesi täällä blogissa ovat vain eräänlaisia sormiharjoituksia joista läpikuultaa kyky suurempaan ja parempaan. Usko itseesi! (Tämä sama kehoitus voisi koskea myös itseäni. Yritän ja yritän blogissani saada kirjoituksen lentoon, mutta matala liito ja mahalasku ovat siitä seurauksena.)
Olisipa mukava nähdä ylöspäin nouseva kertomuksen liito sinulta!
Kirjoita tarina, vaikka itsestäsi, anna sen lentää vapaasti. Ja anna joku merkki minulle, vaikka pelkkä huutomerkki blogini kommenttiosuuteen, riennän heti katsomaan tulosta!
Iloisiin näkemiin blogikirjoittelun merkeissä
t. Liisu
Voi kilin kellit, ettenkö paremmin sanoisi. Tuo kirjaudu ulos -nappi on NIIN väärin sijoitettu! Perkeles.
VastaaPoistaEn jaksa nyt kirjoittaa uudelleen, mutta kiitos lämmittävästä kommentista. =)
VastaaPoistaTuo on kyllä totta, mitä Liisu kirjoitti.
VastaaPoistaNo voi mahoton nyt teijän kanssa! :)
VastaaPoista