Hölynpölytys Mix-Tape

Ennen oli C-kasetteja. Niille sitten tehtiin omia kokoelmia. Tai kuka pystyi, teki. Niitä sitten annettiin tyttöystäville. Rustattiin kansipaperit. Se oli uniikkia se. Ei ole sellaisia enää. Siinä on kadonnut suuri hienous maailmasta. 

Hiipisin tässä yhtenä päivänä, jalanjälkiä seuraillen. Ne johtivat blogin vanhemman sisällön äärelle. On jonkin matkaa tultu niistä hetkistä. On rakennettu teflonkuorta ja pukeuduttu foliohattuun niin, ettei juuri mikään pääse huomaamatta sisään taikka ulos. Siellä on salassa hiljalleen korjailtu kaikkea särkynyttä. Rakenneltu paranneltu perustuksia ja kantavia rakenteita. Ehkä jonakin päivänä palaan näihin hetkiin huomatakseni, että verhot on vedetty auki, ja se jokin mikä ikinä onkin on täyttynyt elämällä.

Näin unta venäläisten tekemästä massiivisesta ilmatilaloukkauksesta. Hävittäjiä, helikoptereita ja jumalaton meteli. Kuin olisi katsonut kasvojen eteen kohotettuun teräsnyrkkiin, jonka kaksoisveli pitelee kiinni rinnuksista. Pelottavaa oli se. Tähänkö on tultu? Onko Putin päässyt pääni sisälle? Olenko aivopesty?

Uudelleen lämmitettyä sateenkaarisoppaa. Taisteluväsymystä. Ei ole juurikaan mitään uuutta sanottavaa. Nyt on kyse siitä, kuka sanoo. Pato otti vastaan massiivisen osuman edellisissä presidentin vaaleissa. Se säröilee ja vesi valuu jo halkeamista. Murtuminen on vain ajan kysymys, joka tapauksessa. Pidetään peukkuja.

Väsyttää vallaan mahdottomasti. Otin aamulla vanhentuneen vitamiinivalmisteen ja ostin illalla mandariineja. Tai mitä nyt ovatkaan. Söin kaksi. Jospa nukkuminen auttaa. 

Jos tiedätte sellaisia blogeja, joista saattaisin tykkäillä, niin laittakaapas tärppejä. Tai kirjoja. Tai musiikkia vaikka.