Taistelijoita ja Muusia

Taiteilijoilla on muusansa. Inspiraation lähde. Kaipaan itselleni sellaista. Henkilöä tai ryhmää. Sellaista, joka kipinöi. Tarvitsen kipinöitä syttyäkseni. Kamoon beibi sytytä mut tuleen. Siis jotain sellaisia kaltaisiani pöljiä, jotka nauravat suunnilleen samoille asioille, ja joille mielenvikaisuus on voimavara.

Sotilailla on taisteluparit. Joku, joka turvaa selustan kun on tiukka paikka. Se henkilö, jonka kanssa suunnitellaan taktiikka ja heitetään yläfemmat. Jonka mielipidettä kysytään, kun ei olla varmoja. Henkilö, jonka kanssa ei ole tekemätöntä paikkaa. Olisi hyvä, jos tämä taistelupari olisi jotenkin luontaisesti valikoitunut. Siis niin, että tilanne palvelee molempia osapuolia. 

Nämä kaksi minä tarvitsen menestyäkseni. Näillä eväillä pysty maksimiini. Kymmenkertaisesti - tai kymmenenteen potenssiin - sen, mitä muutoin. 

Olen vain antanut itseni ymmärtää, ettei ihmisten kuulu tarvita toisia. Tai olla toisista millään tapaa riippuvaisia. Saatikka joutua vastuusen myös jonkun toisen elämästä. Kunnon ihminen rakentaa elämänsä pelkästään itsensä varaan. Ymmärrän kyllä pointin ja olen ainakin osittain samaa mieltä. Kun ei tarvitse ketään, pärjää aina. Oli muita tai ei. Kukaan kanssaihminen ei myöskään tule sidotuksi minuun, vaan säilyttää oman vapautensa olla välittämättä valintojensa vaikutuksista muihin. Eikä ole pidemmän päälle kovin mielekästä, jos yksi joutuu aina kantamaan toista. Oli sitten kyseessä pari- tai mikä hyvänsä muu normaali ihmissuhde.

Kuitenkin toiseen ja toisiin sidoksissa oleminen on kai niitä elämän perus juttuja? Sitä, miten yksi ynnä yksi on enemmän kuin kaksi. Miten hyvä ryhmä on enemmän kuin osiensa summa. Ja toisaalta rohkeutta on myös se, että uskaltaa nojata toiseen, luopua kontrollista, olla tarvitseva ja antautua alttiiksi menetykselle. Ja vahvuutta se, että pystyy jollakin tasolla olemaan olemassa myös jotakuta toista varten.

Mitenkähän tämä nyt siis mahtaa olla. Pitääkö ihmisen olla riippumaton ja pärjätä omillaan? Aika monen opaskirjan ja henkilöoppaan mukaan melko pitkälti pitää. Vai mennäänkö siinä kohtaa oikeasti pahasti vikaan, jos ja kun ihmiset eivät ole enää riippuvaisia toistaan? Nämä ovat tietenkin ääripäät, mutta mihin kohtaan on vedettävissä se hahlo, jonka sisällä asiat ovat keskimäärin okei?

Toinen kysymys sitten onkin se, miten kyetä luottamaan, ettei oma taistelupari ammu selkään ensimmäisen tilaisuuden tullen. Taikka luiki takavasemmalle, jos tulee tiukka paikka.