Auringon säteet hyväilevät lämmöllään jään pintaa, muuttaen sen kirkkaaksi ja kiiltäväksi, läpinäkyväksi. Pinnan alta paljastuu lehtiä ja oksanpätkiä; aarteita, jotka hyytävä kylmyys on aiemmin kahmaissut tiukkaan syleilyynsä. Jää on sulkenut ne siipiensä suojaan; turvaan, koskemattomiin, tavoittamattomiin, näkymättömiin.
Aurinko poraa säteillään pillimäisiä reikiä jäähän, jonka sisällä epäjään muruset imevät sen säteitä itseensä, ja lämmetessään alkavat sulattaa uutta elintilaa ympärilleen. Kevät tekee tuloaan.
Hieman pohjoisempana, sydänjään mailla, jääsydämen valtakunnassa. Siellä navan seuduilla. Siellä, missä pakkasiin on totuttu, ja niitä on pyritty pitämään asioiden normaalina tilana. Siellä on auringon vaaroilta suojaava otsonihuntu hiljalleen ohentumassa. Muuttumassa pelkäksi koinsyömäksi harsoksi.
Siellä sulamisvedet vierivät putouksina maan poskilta. Nuo kuohuvat kosket välkehtivät kylminä talvina kertyneen ikijään pisaroista. Jään, joka on vapautunut kahleistaan, ja joka nyt vuolaana virtana purkautuu tuohon niin suolaiseen mereen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tyhjennä sanainen arkkusi tähän, kiitos. =)