Aika, tuo pentele. On tiistai, ja kävelen reipasta vauhtia kohti liikuntahallin kassaa. Kaivan taskustani setelit, joilla maksan sulkapallokentän vuokran. Tik-tik-tik-tik-tik-tik-tik alkaa munakello raksuttaa alitajunnassani. Pelikaveri näkyy kävelevän ulkona kohti hallin ovea. Hyvä, pääsemme aloittamaan ajoissa.
Pelaaminen on intensiivistä, eikä ajan kulumista huomaa juuri lainkaan. Ei ole tulevaa, eikä mennyttä. On vain hetki ja sen tapahtumat. Vain pallo, verkko, rajat ja vastustaja. Tuntuu melkein rikolliselta kokea mielihyvää sellaisesta. Mitä hyötyä on käyttää aikaa niin, ettei ole edes tietoinen siitä.
Juomatauolla pelikaverini puhelin soi. Hän vastaa ilahtuneena. Katson omaani. Neljä vastaamatonta. Ehdin soittaa takaisin autosta. Hörppään vettä ja vilkaisen kelloa. Sekuntiviisari tuntuu pitävän kiirettä. Useimmilla on tapana edetä verkalleen nytkähdellen, mutta liikuntahallissa kellokin pinkoo näköjään tasaisen tappavalla tahdilla. Vilkuilen kaveria. Ja taas kelloa. Ajattelen parhaillaa sormieni välitse valuvia kolikoita. Kuulen niiden kilahtelevan poukkoillessaan pohjattoman kuilun seinämiin. Yhä kiihtyvällä tahdilla, kunnes ajatus alkaa huimata. Ohimoita kiristää, ja puren huomaamattani hampaita yhteen. Tarkistan kellosta puhelun kestäneen jo hyvän matkaa kolmatta minuuttia. Nakkaan pyyhkeeni penkille ja palaan kentälle. Lyön korkeita palloja, ja juoksen verkon ali puolelta toiselle.
Vuoron päätyttyä istumme muutoin tyhjässä saunassa. Kiuas kivahtaa ajoittain löylyvedelle, joka alkaa suhista sille rauhoittelevasti, kunnes kiuas jatkaa taas tyytyväistä napsumistaan. "What's on your mind?" Havahdun ajatuksistani. Mielessä oli neljänkymmenen kahdenksan minuutin kuluttua alkavan palaverin avauspuheenvuoro, mutta tiedän, ettei hän tarkoittanut sitä. Selitän hänelle. "Ah - you worry about running out of time. But hey, don't worry - I just gave you some of mine."
Kirjoitat hyvin.
VastaaPoista"Pelaaminen on intensiivistä, eikä ajan kulumista huomaa juuri lainkaan. Ei ole tulevaa, eikä mennyttä. On vain hetki ja sen tapahtumat. Vain pallo, verkko, rajat ja vastustaja. Tuntuu melkein rikolliselta kokea mielihyvää sellaisesta. Mitä hyötyä on käyttää aikaa niin, ettei ole edes tietoinen siitä."
Minulla on joskus samanlainen tunne, jos saan tehdä sitä, mihin uppoan ja jota tehdessä menetän ajantajun.
Aikaahan ei ole. Se on elämän pituinen yhtämittainen olemisen jakso syntymästä kuolemaan. Ihminen on alkanut mitata sitä keksimillään mitoilla. Jakaa osiin. Parasta aikaa on mielestäni se, joka on mitatonta ja alkuperäistä. Huomaamatonta. Joka vain on. Heti, jos sen huomaa, se alkaa vaatia. Katson kelloa. Nyt olisi mentävä heti nukkumaan, jos kelloa tottelisi (taidanpa totella, menen nukkumaan, että ennättäisin nukkua 7 tuntia, joka on ihanteellisin aika, jonka ihminen tarvitsee unta, pois ajattelemasta kelloa :)
Jotkut väittävät, että aika on todellista. Neljäs ulottuvuus. Annikkikin muistaakseni joskus väitti niin. Sitä on vaikea ymmärtää. Näin käytännöllisessä mielessähän se perustuu rytmitajuun. Sen oivaltamiseen, että jokin toistuu säännöllisesti. Päivä ja yö, täysikuu, vuodenajat, sydämen syke. Hengitys.
VastaaPoistaLieneekö sillä(kään) sitten lopulta väliä, miten aikansa käyttää. Kunhan on itse siihen tyytyväinen. Ja ehkä vähän toisetkin.
Joskus tuli pelattua paljon sullkapalloa. Ei kylläkään missään hallissa, vaan kesäillassa hiekkapihalla, kahden aidanseipään varaan pystytetyn sulkapalloverkon rajaamalla kentällä. Taisi olla narulla vedetty rajatkin, kun isän kanssa pelattiin. Myöhemmin pelattiin naapuritaloyhtiön pihassa lentopalloa yksi kesä varsin aktiivisesti. Oli pelaajia nuorukaisista ikämiehiin ja pelimiehistä aivan vasta-alkajiin.