Oksentamisen syvin olemus

Hän kaivoi taskustaan kirkkaan värisen muovailuvahapurkin, raotti sen kantta ja imaisi sisuksiinsa mansikkajogurtista ja anjoviksesta tulvahtavaa pilaantunutta löyhkää. Hän kohotti uudelleen purkin lähelle sieraimiaan, ja tunsi, miten pahoinvointi alkoi ryöpyttää suuhun karvasta nestettä. Sitten hän työnsi kaksi sormea kurkkuunsa, saaden aikaan koko kehon läpi käyvän yökkäyksen. Ja toisen. Ei kuitenkaan mitään sen enempää, ainakaan mitään merkittävää. Miksi hänen vatsansa petti hänet, vaikka hän oli huolella valinnut täydellisen paikan. Hän oli valmistautunut parhaan kykynsä mukaan. Tuloksena oli kuitenkin pelkkä vastenmielinen kuvotus, joka itsepintaisesti kieltäytyi viemästä prosessia toivottuun lopputulokseen.

- - -

Vuosia aiemmin, eräänä talvisena iltana hän oli pitänyt hauskaa, syönyt ja etenkin juonut hyvin. Hän oli matkalla kotiin, jättimäistä lihapiirakkaansa mutustellen. Lämpimästä ruuasta nousi kirpeässä pakkassäässä ylöspäin kohoava höyryjana, jonka kevyt tuulenvire sai kieppumaan leikkisästi. Sen liike näkökentässä lisäsi päässä vallinnutta pyörivää tunnetta entuudestaan. Aivojen epävakaa tila valui hiljalleen alaspäin, kohti vatsaa, saaden hänet voimaan pahoin. Hän painui kumaraan, pudotti piirakkansa ja oksensi.

Oksentaminen oli helpottavaa, sen hän tiesi entuudestaan. Eihän tämä ollut ensimmäinen kerta, kun hänen nielemänsä asiat palasivat takaisin samaa reittiä, jota olivat vatsaan päätyneetkin. Hän pyyhki suupieliään lihapiirakan mukana saamaansa paperiin ja viskasi sen maahan. Saman läjään, jossa olivat jo puoliksi syöty lihapiirakka, ja sen vieressä oksennus, josta erottui sulamattomia osia, sekä myöhäisyön grilliherkusta, että muusta illan aikana nautitusta. Hän tuli kiinnittäneeksi huomiota ääriviivoihin ja muotoon, jotka hänen ylenantonsa oli piirtänyt lumen peittämään jalkakäytävään. Oli hämmästyttävää, miten hänen vatsansa sisältö oli tällä tavoin palannut takaisin näkyville, onnistuen ottamaan elefantin muodon. Siinä se nyt paistatteli katulampun valossa kaikkien nähtävillä, kuin mikäkin taideteos.

Tämä oli se ensimmäinen kerta, kun hän kiinnitti suuremmassa määrin huomiota ruokaan, jonka oli jo kertaalleen niellyt. Siitä pitäen oksentamisesta, milloin sitä sattui, tuli hänelle luovaa toimintaa.

Eäänä iltana hän taas tarkasteli viimeisintä hengentuotostaan. Katseli sitä kulmiaan (ja paljolti koko naamaansa) kurtistellen eri suunnilta. Hän siveli leukaansa, kuin tehdäkseen itselleen numeroa tilanteen filosofisesta luonteesta. Samalla hän tuli levittäneeksi leukaan jääneet rippeet ympäriinsä. Se sai hänet tuntemaan itsensä taiteellisella tapaa yleväksi, mutta läjä ei vain tuntunut avautuvan hänelle. Hän ei ollut tyytyväinen muotoon, vaikka struktuuri oli täydellinen. Hän meni kontalleen maahan, otti käteensä tikun, ja alkoi muokata aikaansaannostaan. Levitti yhteen suuntaan, ja  kavensi toisesta, kunnes saattoi olla jokseenkin tyytyväinen lopputulokseen.

On vaikea täysin kuvitella, millaisia ajatuksia tilanteen seuraaminen herätti siinä etäämpänä seisoskelleessa ohilkulkijassa. Miten hämmentynyt uteliaisuus vähitellen muuttui jonkinlaiseksi oivallukseksi. Ehkä hän tunsi ensin inhoa, mutta löysi sitten tilanteeseen kätkeytyneen koomisuuden. Vasta myöhemmin lähemmäs päästyään hän pystyi hahmottamaan, mistä tarkalleen ottaen oli ollut kyse. Napattuaan lähikuvan kissaa esittävästä taideteoksesta, hän varmasti kiitti itseään aiemmasta aavistuksestaan, joka oli saanut hänet tallentamaan myös itse luomisprosessin.

Kävi niin, että kuvien tarina ylitti kriittisen kynnyksen, ja sai ympäri sosiaalista mediaa kohtalaisen laajaa huomiota. Syntyi #PukeArt. Alkuun se oli imartelevaa ja innostavaa. Hän panosti ruokavalioonsa ja valitsi tietoisesti paikkoja, joissa teokset tulisivat varmasti löydetyiksi. Hän pyrki merkitseviin yhteyksiin, ja ottamaan kantaa. Ajan kuluessa koko prosessi kuitenkin kääntyi päälaelleen. Hän ei enää oksentanut jotta olo kohenisi, vaan alkoi voida pahoin oksentaakseen. Siitä, mikä ennen oli ollut satunnaista, spontaania ja vapauttavaa, tuli jatkuvaa pakonomaista painolastia, jonka tarkoitus oli täyttää, tai mieluiten ylittää, kaikki odotukset. Oksentamisesta tuli hänen elämänsä vastenmielinen tarkoitus ja sisältö.