Kun on tottunut katsomaan asioita väärästä kulmasta. Kun normaali mieliala ei ole kovin kaksinen. Kun on tavallista, että pitää panostaa paljon pystyäkseen ihan tavallisiin asioihin. Ja sitten se muuttuu. Kun onnellisuus tuntuu siltä, että jotain on vialla.
Kun ei jatkuvasti keskity varomaan kaikkea. Kun rypyt suoristuvat otsasta. Kun tuntee itsensä hyväntuuliseksi ja innostuneeksi. Kun pallo irtoaa jalasta ja tekee mieli hyppiä ihan ilman syytä. Kun tekee mieli sanoa mukavia asioita. Ja kun se tuntuu siltä, että on tullut hulluksi ja hukannut käsistä lähteneen moponsa.
Silloin sitä salaa mielessään alkaa odottaa. Sitä hetkeä, kun tulee isku vastapalloon, ja ilma pakenemaan keuhkoista. Kun tulee se itku pitkästä ilosta. Sitten sitä alkaa vähitellen kiristää käsijarrua.
Viet sanat suustani.
VastaaPoistaEi ollut tarkoitus. Pahoittelen. :)
VastaaPoistaLoisto teksti, tavoitan tunteen. Toisaalta ei aina ole selvää, missä menee normaaliuden ja epänormaaliuden raja, ja kuka on kykenevä sen määrittelemään.
VastaaPoistaKas, kiitos. Niin, se mikä yhdelle on normaalia, on toiselle ihan tavanomaista. Eiku.... =D
VastaaPoista