Eilen tuntui hyvältä, nyt ahdistaa. Taidan iskee vähän tarinaa.
Mun sydämessä paloi rakotuli, pitkään hiljaa kyti,
oot saanut sen roihuamaan, kun elo vaatisi enemmän lämpöä.
Roihu tarvitsee enemmän happee, mut ilmarako on liian kapee
ei kukaan tiedä mitä sä haluut, paitsi paljon kaikkee,
tilanne on mulle ainakin jokseenkin vaikee
Susta jää mulle vaan pakokaasuu,
hiilidioksiidii
joka puristaa mut kyteviks hiiliks.
Hetkittäin jos jaksan vaatii, saan sulta oikeeta happea,
tuli roihahtaa, mut et sä puhalla uudestaan.
Koko ikä on istuttu samoilla tulilla,
lämmitetty takkaa yhteisillä puilla,
mut ei enää, ei tänään,
ehkä huomenna, kunnes kuolemme.
Pitäisikö vaan luovuttaa,
vai vielä huomisen huominen tarkistaa?
En aio edessäsi polvistuu, en tämän enempää nöyristyy
koitan jaloillani pysyy, vaikka se voimia kysyy,
ehkä sä löydät mut uudelleen,
ehkä lopullisesti me kasvetaan erilleen,
(mut en kauan kestä jos)
Susta jää mulle vaan pakokaasuu,
hiilidioksiidii
joka puristaa mut kyteviks hiiliks.
Hetkittäin jos jaksan vaatii, saan sulta oikeeta happea,
tuli roihahtaa, mut et sä puhalla uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tyhjennä sanainen arkkusi tähän, kiitos. =)