On määrätietoisuuden hetkiä. Aikoja, jolloin poimin jonkin ajatuksen, tehdäkseni siitä elämäni keskipisteen. Jonkin ajatuksen tai asian, joka tuntuu ylväältä tai tärkeältä. Jotain, mikä antaa elämälle tarkoituksen ja suunnan.

On niitäkin aikoja, jolloin tuo suunta näyttää olevan utopiassa tai ulkoavaruudessa, täysin saavuttamattomissa. Aikoja jolloin muutos ei ole mahdollinen, sillä harmaan kiven lävitse johdattavaa tahtoa ei löydy. 

On ihastuksen hetkiä, jotka saavat hellät tunteet roihuamaan valtoimenaan, täyttämään kaipuun aukot. 

On pettymyksen tuskaa ja menetyksen kipuja. Kun on luullut olevan, vaikkei ollutkaan. Kun oivaltaa, ettei todellisuudessa koskaan ole. 

Sitten ovat vielä ne ajat, jolloin ei kerkeä ajatella nenäänsä pidemmälle.