Diagnoosini alkaa kääntyä kulkemaan kahteen suuntaan. Vaikka tavallaan olen tiennyt niin olevan, tekee lääkärin määritelmä siito jotenkin väärää. En ole pelkästään huono, vaan tuplahuono. Minussa on jotain väärää silloinkin, kun kaikki on hyvin.
En pysty luottamaan itseeni. En voi ottaa asioita tehtäväkseni, koska en saa itseäni tekemään niitä. Kun mieleni palaa jonkin tekemistä, en tiedä pitäisikö antaa itselleni lupa.
Kyllä minä tykkään olla hieman hullu, tehdä pöljiä asioita pöljien ihmisten kanssa. Tosin niin ei nykyään juuri tapahdu. Siksi, etten yleensä enää jaksa, ja siksi, että pöljät ovat poissa. Täytyykö sen silti olla oikeasti hullua?
Elämää on elokuvissa. Ehkä hitusen myös kirjoissa. Mikä saisi minut näkemään sen myös todellisuudessa?
Kunnioittaen,
Lupus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tyhjennä sanainen arkkusi tähän, kiitos. =)