Voittajia ja voittajia

Ajattelin tällä kertaa tarttua hieman poliittisempaan aiheeseen, eli eduskuntavaaleihin ja perussuomalaisuuteen. Huomaatteko, olen lähes ajan hermolla. =)

Minun päähäni ei mahdu, miksi me nyt puhumme häviäjien hallituksesta. Ja että perussuomalaiset olisivat jättimäinen vaalivoittaja. Jos itse vaalitulosta oikein ynnäsin, niin kokoomus oli suurin puolue, sen jälkeen demarit ja vasta kolmantena perussuomalaiset. Näin ollen kolmesta suurimmasta juuri perussuomalaisten kuuluikin olla se puolue, joka ei mahtuisi mukaan voittajien hallitukseen.

Tietysti tässä katsotaan sitä, kuka lisäsi kannatustaan ja kenellä se hiipui. Siitä huolimatta on varsin kyseenalaista väittää suurimmaksi sitä, jonka kannatus ennen oli lähellä nollaa, ja nytkin kieltämättä siinä valossa huikean nousun tehneenä jäi kuitenkin kolmanneksi. Millaista demokratiaa se olisi? Sloganien mukaan "kansa on puhunut", mutta tällä tuskin viitataan siihen, että kolme neljäsosaa kansasta ei äänestänyt perussuomalaisia.

Perussuomalaisten vaalimenestys perustui lähinnä populistiseen oppositiopolitiikkaan. Oltiin kivasti sitä vastaan, mitä tietty kansanosa kiihkeästi vastusti, eli "neekeriukkoja", kansainvälistymistä, sekä ihmisten ja valtioiden välistä solidaarisuutta.

Perussuomalaisten vaalipolitiikassa takerruttiin yksityiskohtiin, joita kansan olisi helppo vihata tai rakastaa, kun ne esitetään kaikista asiayhteyksistä ja seurauksista riippumattomina. Luvattiin tikkareita, ja pitää huoli siitä, etteivät eriväriset ihmiset riko metsämörrien harmoniaa.

Ainakin yksi kohtuullisen viisas mies puolueeseen oli kuitenkin eksynyt: Soini, jonka varassa koko puolue on levännyt. Heti vaalivoiton jälkeen Soini oli valmis tekemään politiikkaa, joustamaan ja lähtemään hallitukseen.

Ehkä puolue ei kuitenkaan itsekään ollut uskonut niin suureen menestykseen. Ei uskottu puolueen saavuttavan sellaisen painoarvon, että sillä voisi oikeasti olla vaikuttamassa asioihin. Ehkä oli laskelmoitu mahdolliseksi kuitata populistiset lupaukset tyyliin, "kylhää myö yritettii, vaan kun muut ei suostunnu". Palkkioksi olisi saatu selkään taputtelua ja yhteiskunnallisten kuilujen levenemistä, mikä puolestaan olisi helpottanut perussuomalaisten työtä tulevaisuudessa.

Kun totuuden hetki vaalien jälkeen koitti, ja olisi ollut tilaisuus tarttua valtakunnan ohjaksiin, meni perussuomalaisilla pupu pöksyyn. Alas repimisen ja tynnyrien kolistelun sijaan olisi pitänyt alkaa rakentaa, ja ottaa itse vastuu siitä, mitä on tehty. Ja tätähän Soini vielä yritti - neuvotella hallitukseen menosta. Se olisi vaatinut kompromisseja, mutta kansan syvät rivit murisivat, että takinkääntäjät lynkataan. Soini ja perussuomalaiset joutuivat perääntymään. Hallitukseen ei päästy, koska ei oltu valmiita joustamaan YHDESSÄ asiassa, jota vastustettiin suurelta osalta vailla suurempaa ymmärrystä vastustuksen syistä. Todettiin, ettei yhteiskuntaa ehkä voidakaan rakentaa vain tikkareista, ja samalla menetettiin mahdollisuus olla hallituksessa luomassa perussuomalaisempaa yhteiskuntaa.

Hallitus muodostuu nyt niistä, jotka ainakin yhdellä tavalla ymmärtävät ja kykenevät suunnittelemaan yhteiskunnan ja kansainvälisen yhteisön toimintaa, ja ainakin jollain tasolla ovat halukkaita jopa ottamaan vastuun valinnoistaan, ainakin etukäteen.

Näistä asetelmista on nyt melko kyseenalaista tehdä edes oppositiopolitiikkaa. Ensin kieltäydyt itse osallistumasta päätöksentekoon, ja sitten keskityt ampumaan alas niitä, jotka sen vastuun ottavat kantaakseen. Niinkö se menee perussuomalaiset?

Kuka siis olikaan näiden vaalien voittaja, ja kuka häviäjä?