Pieni kesäruno

Olkoon tänään kevyt päivä
Aurinkoinen, tuuliltaan lempeä
Laineiden leikkisää lähentelyä
Ilmassa kesän tuoksua ja
lokkien naurua
Pörriäisten pörinää omenapuun kukissa
Ja raparperin alla sammakko
Kurr- Kurr
Onki käteen, koho veteen
Perään lakikirja: plumps

Molli kaipaa kosketusta

Ilman paitaa,
suru kulki tien laitaa.
Hei! - minä huusin sen perään -
tule sisään, esittelen erään.

Se on jossakin piilossa,
Viulussa - tai pianossa.
Piileksii pölyssä sängyn alla.
Minä, palaan sitten illemmalla.

Mollilla myös oli paljaat rinnat
suolainen iho, huokoiset pinnat.
Löysivät toisensa, molli ja suru.
Syrämmelt nyrjähti graniitin muru.

Niin. Ja sitten se tarina loppui. Myöhemmin suru jatkoi matkaansa. Molli hehkui auringonlaskussa kauniina, ilma oli raikasta, ja kevyttä hengittää.

Kolme porsasta

Kaksi porsasta istui viltillä. Ne olivat sen joskus aamupäivällä levittäneet puun alle. Sellaisen taivaita hipovan jättiläisen, jonka oksat kurkottelivat niin pitkälle rungosta, että puu lehvästöineen näytti aivan jättiläismäiseltä sateenvarjolta. Taikka mahdollisesti päivänvarjolta, millainen sää nyt kulloinkin sattui vallitsemaan. Sellainen puu, joita oikeasti on vain saduissa, ja joka vetää ohikulkijoita puoleensa kuin musta aukko avaruutta.  Ja siellä nämä porsaat nyt siis röhnöttivät raukeina vilttinsä päällä, siemailivat kuplivaa simaa laseistaan ja röhkivät verkalleen.

Askel vaaraan

Siinä sinä seisot
kuin veneen tappi.
Reunoilta näkemättä.
Korvat täynnä liplatusta.

Ota askel viereen.
Älä kierrä, vaan
kiipeä siihen puuhun,
Pistä tikkari suuhun (kokonaan).

Pieni askel vaaraan.
Koita vesihiitoa soutuveneellä!
Ota aurinkoa pakkashelteellä!
Ala sumopainia vesijumpassa!

Yksi askel sivuun,
askel-askel-hyppy.
Kierähdys ja pyörähdys,
Ilon kautta hymyyn.

Inventaarion lyhyt oppimäärä

Olla erilainen nuori.
Vastustaa ulkoista aikataulua.
En, jos kerran muutkin.
En siksi, että on aika.
En rakettien takia, enkä välissä kuohuvaisten.

Olla kaksipiippuinen kapula.
Mikään periaatteen änkyrä.
Mitä yhdestä kapisesta kapinasta?
Inventoin itseni. Räkää se vain on, mitä sinä syljet.
Ohjautua sisältä. Sinä senkin minä.

Olla saanut hehkun lamppuunsa.
Tullut olleeksi enemmän, tyyni, notkea, valonen.
Kesän jälkeen. Syksyn mittaan.
Terveytensä rapakoissa, käsipohjaa polskiessa,
uskonut hulluna, ollut kiitollinen snorkkelista.

Olla nähnyt, miten aurinko paistaa ulos.
Että taivaalla loimottaa heijastus.
Ei vaiva ole vaaraksi. Että kipu äityy kivaksi.
Että voima kasvaa syödessä.
Mitenkäs kävikin näin hyvä tuuri.

Eniten kiitän kaikesta.

Niin minäkin sinua (kirjeitä rakkaille)

Kotona, kuutamovalossa
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

Te tiedätte, että olen liikaa.

Liiaksi tällainen, itsekäs,
likipitäen mahdoton sietää.

Olen liian vähän, minä tiedän.
Ei sellainen kuin piti, ei ihan kunnollinen.
Ajattelematon, liiaksi laiska.

Mutta minä olen tällainen.
Tunteva, sykkivä, kohiseva.
Omani lainen. Ihmisen kaltainen.

Minussa on valoni ja varjoni,
Tuikkeeni ja tuiskuni.
Kontrasti ja harmooni.

Siksi kai, ja siitä huolimatta,
nyt ja tässä, tänään,
ehkä joskus huomenissa.

Ystävällisin terveisin ystävä!

Tule vaisuus

Tule hiljaisuus.
Tule säkkipimeä, tähtikirkas,
Jalkojen alla narskuva
täydellien hiljaisuus.

Tule rauha.
Tule ääretön, verkkainen,
pitkän päälle pitkästyttävä
yksitoikkoinen rauha.

Tule hiki.
Tule puuskuttava, helmeilevä
olan takaa puserrettu
puhdistava hiki.

Tule Onni.
Mennään jäälle,
aurinkoon avannon äärelle
ahvenia syöttämään.