Ilman paitaa,
suru kulki tien laitaa.
Hei! - minä huusin sen perään -
tule sisään, esittelen erään.
Se on jossakin piilossa,
Viulussa - tai pianossa.
Piileksii pölyssä sängyn alla.
Minä, palaan sitten illemmalla.
Mollilla myös oli paljaat rinnat
suolainen iho, huokoiset pinnat.
Löysivät toisensa, molli ja suru.
Syrämmelt nyrjähti graniitin muru.
Niin. Ja sitten se tarina loppui. Myöhemmin suru jatkoi matkaansa. Molli hehkui auringonlaskussa kauniina, ilma oli raikasta, ja kevyttä hengittää.
Itkettävän kaunis! <3 Surumielinen, mutta lohdullinen ja eheyttävä. Olet taitava!
VastaaPoistaKyllä minäkin tykkäsin tuosta runostasi, taitavasti siinä käsittelet alussa lainattua asiaa päästäkseni inspikseen. Sitä paitsi runo parani loppua kohden. Lisää runoja! Se ei ole helppo laji.
VastaaPoistaei päästäkseni, vaan päästäksesi (ant.typo)
Poista"Taitavasti käsittelen alussa lainattua asiaa päästäkseni inspikseen."
PoistaTuosta en nyt ihan saanut kiinni. Tarkoititko ehkä laitaa-paitaa -riimiä?
Mutta kiva jos sanat värisyttivät tai ajatteluttivat, tai kohtasivat jotain sinussa. =)