Ryönä

Siinä hän istuu,

seittinsä syleilyssä.

Yllään hentoinen harso,

Kalman kalpea käärinliina.

Nielussaan kalmistoon kadonneita nyyttejä,

sieluun sotkeutuneita.

Perhosia, pistiäisiä, kuivuneita, hauraita.

Haalistuneita, vaimenneita, värittömiä, hajuttomia.

Siinä hän katsoo revennyttä reikää.

Vavahtaa valon säilää.

Typertyy elämän makuun.

Näkee itsensä -

Seittinsä suojassa.