Hänessä on karismaa,
laulaa hienosti,
orkesterissa, taiteilija
Hän maalaa niin taitavasti,
tekee tyhjästä täyden,
säteilee, taiteilija
Hän näkee rivien väliin,
puristaa tuhkasta timantin,
älykäs, taitava
Hän on melankolinen,
ankkuri laahaa pohjassa,
wannabe, haikailija
Hello Universum, how’s it hanging?
What a beautifull day, would you care to play?
Like I’ll make a move, while you look away.
When you turn around, I’ve allways been the same.
Tässsä minä olen.
Löytöretkistä janoinen seikkailija.
Etsin rauhaa ja hiljaisisuutta.
Kaipaan vakautta, pelkään hallitsematonta.
Tässä minä, ihmisistä utelias,
soudan sumussa kohti autiosaarta.
Heti valmis hetken lapsi,
Nukun ruususen unta.
Siinä hän istuu,
seittinsä syleilyssä.
Yllään hentoinen harso,
Kalman kalpea käärinliina.
Nielussaan kalmistoon kadonneita nyyttejä,
sieluun sotkeutuneita.
Perhosia, pistiäisiä, kuivuneita, hauraita.
Haalistuneita, vaimenneita, värittömiä, hajuttomia.
Siinä hän katsoo revennyttä reikää.
Vavahtaa valon säilää.
Typertyy elämän makuun.
Näkee itsensä -
Seittinsä suojassa.
Ei se ole tuuli,
vaan minussa heiluva heinä.
Ei se ole putoava pisara,
vaan minun lampeni vesi.
Eivät sinun sanasi,
vaan säröt minun sieluni syövereissä.
Eivät maailman kilke ja kalke,
eivät planeettojen radat,
ei jumalten tahto.
