perjantai 25. toukokuuta 2012

What a Song Needs is an Audience

Sanotaan, että täytyisi pitää itsestään ja elämästään sellaisenaan, ettei onni voi tulla kenenkään muun kautta, vaan sen pitää löytyä itsestä. Vaan miten se tehdään? Koko elämäni olen etsinyt jotakuta, jolla olisi puolet minusta. Ihan pienestä pitäen.

Miksi tehdä elokuva tietäen, ettei kukaan tule sitä näkemään? Miksi luoda lyriikka ja melodia, joita kukaan ei koskaan kuulisi? Miksi elää elämä, jota ei voi jakaa jonkun kanssa?

Miten siis olla onnellinen vajaana, näkymättömänä ja äänettömänä?


keskiviikko 23. toukokuuta 2012

I Choose Life

On melko kummallinen laji tämä elämä. Ensin ei tapahdu mitään moneen vuoteen, ja nyt sekä hyvässä, että pahassa niin paljon, että heikompaa voisi hirvittää. Elämä, josta olen jossain määrin ollut sivussa pitkään, tulee yhtäkkiä iholle näyttäen koko ihanuutensa ja raadollisuutensa.

Ihastuminen on tuonut elämään mielekkyyttä, ja uskoa siihen, että Bonnie saattaa sittenkin olla olemassa. On outoa, että jonkun kanssa voi heti tuntua niin oikealta ja luonnolliselta. Mutkiahan tähän matkaan on laitettu melko lailla, joten aika näyttää, miten käy.

Ja samaan aikaan näyttäytyy elämän ja ihmisen nurja puoli aivan liian lähellä. Aivan liian konkreettisena. Sellaisena vääryytenä ja pahuutena, jota on vaikea käsittää. Mahdoton hyväksyä.

No, ainakaan ei ole tylsää taikka tyhjää. Elämä on kaunis ja raadollinen - se on vaan pakko hyväksyä.



lauantai 19. toukokuuta 2012

Terveeks vaan neiti etsivä

Jaahas. Se on aika vierähtänyt, ja monta ajatusta käyty läpi. Olen monta kokemusta rikkaampi, ja ehkä hivenen viisaampi. En enää pahemmin mieti menneitä, vaan katselen tulevaisuuteen. En tiedä, mitä se tuo tullessaan, mutta ei sen niin väliä. Sen näkee sitten. Elämää oppii elämällä, ja niillä linjoilla jatketaan.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Ei saa mua jättämään sikseen

Tänään on jo toinen päivä, ja melkein kuin eri elämä.  Oli hyvä kuulla, että tunteet mua kohtaan olivat kadonneet jo vuosia sitten. Se teki kaikesta paljon selkeämpää. Käsittämätön muuttui ymmärrettäväksi. Se, miten voi yhtäkkiä niin ihastua toiseen, ja miten voi olla niin varma siitä, ettei enää halua jatkaa, tai edes yrittää. On helppo nyt ymmärtää, miksi pienikin ajatus sen toimimattoman yhteiselon jatkamisesta tuntuu niin ahdistavalta.

Tänään tulevaisuudessa näkyy mahdollisuuksia. Tänään tuntuu taas, että pysyn kasassa. Ettei järkikulta jätä minua vielä tänäänkään. Etenpäin, sanoi mummo lumessa, huomista kohden tarpoessaan.


perjantai 27. huhtikuuta 2012

Elämä luisuu lapasesta

En enää tiedä mitä uskoa. En luota siihen, mitä ihmiset sanovat. Vaikka tarkoittavatkin hyvää, he sanovat muuta kuin todella ajattelevat. Kaikkein vähiten luotan siihen, mitä itse ajattelen. Kuvittelen asioita, teen vääriä päätelmiä. Olen totaalisesti hukassa. En usko tulevaisuuteen. En usko, että pystyisin saamaan siellä aikaan muuta kuin lisää murhetta.

Tunnen itseni arvottomaksi ja vääräksi. Olen toisille vaivaksi, enkä pysty antamaan mitään.  Olen paskaa. Teen toisten elämästä vaikeaa. Teen omasta elämästäni vaikeaa. En ole tarpeeksi vahva tähän maailmaan. En riittävän ehjä. Olen mielipuoli sekopää. Kunpa voisin vain elää elämäni loppuun olematta enää vaivaksi kellekään. Kunpa osaisin olla odottamatta mitään keltään. Lupaamatta mitään kenellekään. Kuvittelematta mitään. Lipua vain hiljalleen läpi elämän kohti viimeistä suvantoa, jolloin kaikki olisi lopullisesti ohi, tulisi onnellinen loppu. Olen saanut mahdollisuuteni, enkä osaa sitä käyttää. Kunpa voisin antaa sen mahdollisuuden jollekin, joka käyttäisi sen minua paremmin.

Yksin on hyvä. On hyvä olla yksin. Kukaan ei näe miten kelvoton olen. En vain osaa tai jaksa pitää elämää koossa. Mitä enemmän yritän, sen enemmän se menee vinoon. En ole katkera kenellekään, en edes elämälle. Minulla on ollut kaikki mahdollisuudet, mutten ole osannut niitä käyttää. Elämä on ollut avoin, mutta vähän kerrallaan olen sulkenut kaikki ovet. Antakaa anteeksi. En minä pahalla. En vain osaa. Mitä enemmän yritän, sen varmemmaksi siitä tulen. Kerta toisensa jälkeen sotken kaiken, vaikka toiset yrittävät parhaansa mukaan auttaa. Nyt en enää jaksa yrittää. En kaipaa enää yhtään lisätodistetta. Unohtakaa minut. Älkää kiinnittäkö pahanilmanlintuun huomiota, ettei se pysähtyisi kohdallenne. Antakaa sen lentää ohitse. Minä pyydän.

Olen pahoillani. Niin helvetin pahoillani. Kaikesta. Kaikesta kivusta, mitä olen saanut aikaan. Kaikesta vaivasta, josta en osaa olla kiitollinen.

En osaa ajatella oikein, en toimia niin kuin pitää. Kaikki on sanottu. Oikeastaan ei ole mitään todellista sanottavaa. Vain mielikuvitukseni höttöä, jolla ei ole sen enempää todellisuuspohjaa kuin hullun unelmilla.  Kyllä minä parhaani olen yrittänyt, mutta se ei ole ollut tarpeeksi.

En tiedä tuleeko aamu ikinä. Siihen tuntuu olevan tuhottoman pitkä aika. Ja mitä sitten kun se tulee. En halua nukkua, muttei valvominenkaan ole yhtään sen kummempaa. En keksi mitään, mikä enää tuntuisi. Kaikki hyvä on romutettu, iäksi kadonnut. Jäljellä olen minä pahan oloni kanssa.

Olen pahoillani, etten kestänyt kuin mies. En ole sen mittainen. Toivottavasti löydät muualta sen onnen, jota et minun kanssani voinut löytää. En asetu esteeksi. Toivottavasti kaikki löytäisitte onnen.

Kukaan ei voi antaa takaisin sitä, minkä olen menettänyt, enkä muusta jaksa välittää.

torstai 26. huhtikuuta 2012


Jos oksentaisi vaihteeksi jotain tänne. Huutaisi tyhjyyttään interavaruuden mustaan aukkoon. Yksin olo on tyhjää. On eri asia olla yksin, jos tietää, ettei se ole pysyvää.  Koitan hokea itselleni, että jokaisella on oikeus tehdä omalla elämällään niin kuin parhaaksi näkee. Kuitenkaan se ei muuta sitä, etten pidä siitä, miltä se minusta tuntuu.

Elämä on täynnä suuria tunteita. Ikäviä ja mukavia, vuorotellen ja samaan aikaan. Epätietoisuutta siitä, mitä pitäisi tehdä ja miten sen tekemisessä onnistuisi. Toiveita ja pettymyksiä, äkillisiä suunnanmuutoksia.

Ei jaksaisi olla yksin. Elämä pakenee mun luota, vaikka koitan kurkottaa sitä kohti.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Aavekuva

Nyt jokin on toisin kuin ennen.  On kuin en enää tuntisi ihmistä, jonkan kanssa olen elänyt niin pitkään. En yhtään kaipaa mennyttä. Ei ahdista. Keskityn käytännön ongelmiin. Osaan vihdoinkin sanoa, mitä tahdon tai en tahdo. Ei ole enää ihan sama.

Oisinkohan päästänyt sinusta irti. Ehkä huomenna on taas toisin.