Henkitä

Eilen oli hermoraunioshokki. Nyt ahistaa taas ihan saatanasti.

On Nellis Uus - On Netto Muus

Jokohan huomenna saisi jotain omaa aikaiseksi. Tänään olisi ollut aikaa ja tilaisuus, mutten oikein tiennyt minne mennä tai kenen kanssa. Sen verran alamaissa on mieli viipottanut, ettei oikein mikään kiinnosta. Kiukunsekaisesta negaatiosta luopuminen tietää murtumista. Näkösällä oleminen aiheuttaa ahdistusta.

I Wish

Järki lähtee. Ei jaksa pysyä kasassa. Olen niin pahoillani. Lapsi haluaisi leikkiä, mutta minä en jaksa. Lapsella on loputtomasti asiaa, en jaksaisi vastailla. Keskityn pitämään hermoni kurissa. Etten tiuskisi. Olen niin pahoillani. Haluaisin, että heillä olisi isä, joka on kiinnostunut, ja jaksaa. Ei tällaista välttelevää ja vetäytyvää. Vielä pari tuntia, ja sitten pääsee nukkumaan. Toiseen todellisuuteen. Nyt pitäisi koota itsensä mennäkseen ottamaan ruuan uunista ja laittaakseen lapset syömään. Elämän pieniä, mutta lähes ylivoimaisia asioita. Kiitos ja anteeksi.

Pitkän viikon pitkät illat

Ahdistaa. Ei ero, vaan yhdessä olo. Tahtoisin jo omaan rauhaan, jossa voin olla oman elämäni herra. Ei tarviitse olla kenellekään velkaa, ei selitiellä, ei olla pahoillaan, ei mukautua. Nukuin kymmeneen. Ei nukuta, vaikka haluaisin. Väsyttää sen sijaan. Tunti heräämisen jälkeen olin jo kypsä päättämään päivän. Ahdistaa ajatus, että pitää jaksaa ilta lasten kanssa. Ja vituttaa se, että minä ahdistun, ja toinen lähtee juhlimaan, vaikkei se minuun mitenkään vaikutakaan.

Sisältä mätä

On harmi, jos kaikki on itsestä kiinni. Jos nimittäin sattuu itse olemaan tällainen. Jos kukaan pätevä ei voi ulkopuolelta tehdä mitään. Jos onnen pitää löytyä itsestä sisältä. Jos kukaan muu ei voi sitä antaa. Jos metsä vastaa, niin kuin sinne itse huutaa. Jos sattuu olemaan hiljainen, eikä jaksa huudella.

Niin se kuitenkin on, koska en pysty keksimään mitään ulkoista asiaa, jonka uskoisin tekevän minut onnelliseksi. En oikein löydä sitä myöskään sisältäni. Yritän sen sijaan olla mahdollisimman vähän onneton. Jos kaikki on vaan itsestä kiinni, niin miksei kaikki sitten ole onnellisia ja menestyviä? Miksi joku mieluummin päättäisi työntää pään pensaaseen ja vajota synkkyyteen?

Tai ehkä olen edellisessä elämässä ollut syntinen pakana ja nyt joutunut helvettiin, palkkanani ikuinen itku ja hammasten kiristys. Olen väsynyt ja lopen kyllästynyt. On ironista ja julmaa, että elämänhaluisia nuoria ihmisiä kuolee, vastoin omaa tahtoaan, ja samalla toiset on tuomittu vasten tahtoaan elämään.

Ei jaksa olla hyvä

Tänään on taas tällainen päivä, jolloin maat on myyty, ja tekisi mieli käpertyä ojan pohjalle.

Oikeasta ja Vitun Väärästä

Olen luultavasti loputtoman usein niin hiljaa mielessäni, kuin myös julkisesti ollut sitä mieltä, ettei absoluuttista oikeaa ja väärää ole. On tahattomia ja tuottamuksellisia tapahtumia, joilla on omat fyysiset seuraamuksensa, ja jotka jokainen ihminen kokee omalla subjektiivisella tavallaan. Tämä kokemus ei kuitenkaan tee asioista oikeita tai vääriä, vaan ainoastaan kokijalleen miellyttäviä tai epämiellyttäviä.

Kuitenkin jokaisella on jonkinlainen subjektiivinen käsitys oikeasta ja väärästä. Mihin se siis perustuu? Osaltaan varmaan juuri tuohon epämiellyttävän ja miellyttävän kokemukseen, joka voi olla joko omakohtainen, tai samaistumisen kautta koettu. Miellyttävyyden taustalla on monia tekijöitä, jotka voivat liittyä vaikkapa henkilökohtaisiin mieltymyksiin, aiheutuneeseen vaivaan, fyysiseen hyvänolontunteeseen, omiin tunnistamattomiin pelkoihin tai muuten vaan omalle epämukavuusalueelle joutumiseen.

Oikeuskäsityksensä voi perustella myös tieteellisesti, mutta silloinkin taustalla ovat subjektiiviset arvot. Voidaan argumentoida tieteellisesti siitä, että oikein menetellen kasveista tulee vihreämpiä, mutta tämä oikeuskäsitys sisältää sen oletuksen, että vihreimmät kasvit ovat arvokkaimpia. Voidaan löytää perusteltuja argumentteja siitä, millä tavalla oikein kasvatettuna lapsista tulee taitavampia toimimaan ryhmissä, mutta argumentti olettaa, että ryhmissä toimiminen on arvokasta. Ja niin edelleen.

Oikeassa ja väärässä on siis kysymys vain ja ainoastaan arvoista. Ne ovat ensisijassa henkilökohtaisia, mutta myös kollektiivisia. Tietyllä ryhmällä ihmisiä voi olla samansuuntaiset arvot, ja näin ollen samankaltainen käsitys oikeasta ja väärästä. Tällaisia yhteisöjä voivat olla esimerkiksi poliittiset puolueet, kansalaisjärjestöt, tai mitkä tahansa väljemmin organisoituneet ryhmät ihan kaveripiirin tasolle asti. Niiden kaverina on helppo olla, joilla on sama käsitys oikeasta ja väärästä, koska ristiriitoja tulee vähemmän. Heidän kanssaan on helppo marssia jonkin asian puolesta.

Jos on kaksi ryhmittymää, joilla on erilaiset arvot ja näin ollen erilainen oikeuskäsitys, kumpi näistä ryhmistä on oikeassa, ja kumpi vitun väärässä? Jokaisen mielestä oikeassa on se joukkio, johon itse samaistuu. Olisihan outoa kiven kovaan väittää olevansa itse väärässä. Kumpikaan ei kuitenkaan edusta mitään absoluuttista totuutta vaan omia arvojaan.

Yhteiskunnallisella tasolla oikean ja väärän määrittää demokraattisessa järjestelmässä enemmistö.  Diktatuurissa kuningas päättää oikeasta ja väärästä. Luonto toteuttaa vahvimman oikeutta ja evolutiivisessa mittakaavassa ympäristöönsä arhaiten sopivan oikeutta.

Miten nämä ryhmittymät, joilla on erilainen käsitys oikeasta ja väärästä, voivat toimia samassa eduskunnassa, samassa valtiossa ja samalla maapallolla? Siihen on minusta vain yksi eväs, ja se on väärässä olevan suvaitseminen.

Miten voi suvaita sitä, joka on ihan vitun väärässä?

• muistamalla sen, ettei itsekään ole oikeasti oikeassa
• yrittämällä todella kovasti ymmärtää, miksi itselle jokin on arvokasta, ja miksi se toiselle ei sitä ole
• asettumalla alttiiksi omien arvojensa muuttumiselle

Jos nämä eväät loppuvat kesken ja kaikesta yrittämisestä huolimatta toisen arvomaailma on kestämätön, on seurauksena suurempi tai pienempi konflikti, jossa tavalla tai toisella vahvempi määrittää oikean ja väärän. Onko se oikein vai väärin? Se on.