What a Song Needs is an Audience

Sanotaan, että täytyisi pitää itsestään ja elämästään sellaisenaan, ettei onni voi tulla kenenkään muun kautta, vaan sen pitää löytyä itsestä. Vaan miten se tehdään? Koko elämäni olen etsinyt jotakuta, jolla olisi puolet minusta. Ihan pienestä pitäen.

Miksi tehdä elokuva tietäen, ettei kukaan tule sitä näkemään? Miksi luoda lyriikka ja melodia, joita kukaan ei koskaan kuulisi? Miksi elää elämä, jota ei voi jakaa jonkun kanssa?

Miten siis olla onnellinen vajaana, näkymättömänä ja äänettömänä?

I Choose Life

On melko kummallinen laji tämä elämä. Ensin ei tapahdu mitään moneen vuoteen, ja nyt sekä hyvässä, että pahassa niin paljon, että heikompaa voisi hirvittää. Elämä, josta olen jossain määrin ollut sivussa pitkään, tulee yhtäkkiä iholle näyttäen koko ihanuutensa ja raadollisuutensa.

Ihastuminen on tuonut elämään mielekkyyttä, ja uskoa siihen, että Bonnie saattaa sittenkin olla olemassa. On outoa, että jonkun kanssa voi heti tuntua niin oikealta ja luonnolliselta. Mutkiahan tähän matkaan on laitettu melko lailla, joten aika näyttää, miten käy.

Ja samaan aikaan näyttäytyy elämän ja ihmisen nurja puoli aivan liian lähellä. Aivan liian konkreettisena. Sellaisena vääryytenä ja pahuutena, jota on vaikea käsittää. Mahdoton hyväksyä.

No, ainakaan ei ole tylsää taikka tyhjää. Elämä on kaunis ja raadollinen - se on vaan pakko hyväksyä.

Terveeks vaan neiti etsivä

Jaahas. Se on aika vierähtänyt, ja monta ajatusta käyty läpi. Olen monta kokemusta rikkaampi, ja ehkä hivenen viisaampi. En enää pahemmin mieti menneitä, vaan katselen tulevaisuuteen. En tiedä, mitä se tuo tullessaan, mutta ei sen niin väliä. Sen näkee sitten. Elämää oppii elämällä, ja niillä linjoilla jatketaan.