Ei saa mua jättämään sikseen

Tänään on jo toinen päivä, ja melkein kuin eri elämä.  Oli hyvä kuulla, että tunteet mua kohtaan olivat kadonneet jo vuosia sitten. Se teki kaikesta paljon selkeämpää. Käsittämätön muuttui ymmärrettäväksi. Se, miten voi yhtäkkiä niin ihastua toiseen, ja miten voi olla niin varma siitä, ettei enää halua jatkaa, tai edes yrittää. On helppo nyt ymmärtää, miksi pienikin ajatus sen toimimattoman yhteiselon jatkamisesta tuntuu niin ahdistavalta.

Tänään tulevaisuudessa näkyy mahdollisuuksia. Tänään tuntuu taas, että pysyn kasassa. Ettei järkikulta jätä minua vielä tänäänkään. Etenpäin, sanoi mummo lumessa, huomista kohden tarpoessaan.

Elämä luisuu lapasesta

En enää tiedä mitä uskoa. En luota siihen, mitä ihmiset sanovat. Vaikka tarkoittavatkin hyvää, he sanovat muuta kuin todella ajattelevat. Kaikkein vähiten luotan siihen, mitä itse ajattelen. Kuvittelen asioita, teen vääriä päätelmiä. Olen totaalisesti hukassa. En usko tulevaisuuteen. En usko, että pystyisin saamaan siellä aikaan muuta kuin lisää murhetta.

Tunnen itseni arvottomaksi ja vääräksi. Olen toisille vaivaksi, enkä pysty antamaan mitään.  Olen paskaa. Teen toisten elämästä vaikeaa. Teen omasta elämästäni vaikeaa. En ole tarpeeksi vahva tähän maailmaan. En riittävän ehjä. Olen mielipuoli sekopää. Kunpa voisin vain elää elämäni loppuun olematta enää vaivaksi kellekään. Kunpa osaisin olla odottamatta mitään keltään. Lupaamatta mitään kenellekään. Kuvittelematta mitään. Lipua vain hiljalleen läpi elämän kohti viimeistä suvantoa, jolloin kaikki olisi lopullisesti ohi, tulisi onnellinen loppu. Olen saanut mahdollisuuteni, enkä osaa sitä käyttää. Kunpa voisin antaa sen mahdollisuuden jollekin, joka käyttäisi sen minua paremmin.

Yksin on hyvä. On hyvä olla yksin. Kukaan ei näe miten kelvoton olen. En vain osaa tai jaksa pitää elämää koossa. Mitä enemmän yritän, sen enemmän se menee vinoon. En ole katkera kenellekään, en edes elämälle. Minulla on ollut kaikki mahdollisuudet, mutten ole osannut niitä käyttää. Elämä on ollut avoin, mutta vähän kerrallaan olen sulkenut kaikki ovet. Antakaa anteeksi. En minä pahalla. En vain osaa. Mitä enemmän yritän, sen varmemmaksi siitä tulen. Kerta toisensa jälkeen sotken kaiken, vaikka toiset yrittävät parhaansa mukaan auttaa. Nyt en enää jaksa yrittää. En kaipaa enää yhtään lisätodistetta. Unohtakaa minut. Älkää kiinnittäkö pahanilmanlintuun huomiota, ettei se pysähtyisi kohdallenne. Antakaa sen lentää ohitse. Minä pyydän.

Olen pahoillani. Niin helvetin pahoillani. Kaikesta. Kaikesta kivusta, mitä olen saanut aikaan. Kaikesta vaivasta, josta en osaa olla kiitollinen.

En osaa ajatella oikein, en toimia niin kuin pitää. Kaikki on sanottu. Oikeastaan ei ole mitään todellista sanottavaa. Vain mielikuvitukseni höttöä, jolla ei ole sen enempää todellisuuspohjaa kuin hullun unelmilla.  Kyllä minä parhaani olen yrittänyt, mutta se ei ole ollut tarpeeksi.

En tiedä tuleeko aamu ikinä. Siihen tuntuu olevan tuhottoman pitkä aika. Ja mitä sitten kun se tulee. En halua nukkua, muttei valvominenkaan ole yhtään sen kummempaa. En keksi mitään, mikä enää tuntuisi. Kaikki hyvä on romutettu, iäksi kadonnut. Jäljellä olen minä pahan oloni kanssa.

Olen pahoillani, etten kestänyt kuin mies. En ole sen mittainen. Toivottavasti löydät muualta sen onnen, jota et minun kanssani voinut löytää. En asetu esteeksi. Toivottavasti kaikki löytäisitte onnen.

Kukaan ei voi antaa takaisin sitä, minkä olen menettänyt, enkä muusta jaksa välittää.

Jos oksentaisi vaihteeksi jotain tänne. Huutaisi tyhjyyttään interavaruuden mustaan aukkoon. Yksin olo on tyhjää. On eri asia olla yksin, jos tietää, ettei se ole pysyvää.  Koitan hokea itselleni, että jokaisella on oikeus tehdä omalla elämällään niin kuin parhaaksi näkee. Kuitenkaan se ei muuta sitä, etten pidä siitä, miltä se minusta tuntuu.

Elämä on täynnä suuria tunteita. Ikäviä ja mukavia, vuorotellen ja samaan aikaan. Epätietoisuutta siitä, mitä pitäisi tehdä ja miten sen tekemisessä onnistuisi. Toiveita ja pettymyksiä, äkillisiä suunnanmuutoksia.

Ei jaksaisi olla yksin. Elämä pakenee mun luota, vaikka koitan kurkottaa sitä kohti.

Aavekuva

Nyt jokin on toisin kuin ennen.  On kuin en enää tuntisi ihmistä, jonkan kanssa olen elänyt niin pitkään. En yhtään kaipaa mennyttä. Ei ahdista. Keskityn käytännön ongelmiin. Osaan vihdoinkin sanoa, mitä tahdon tai en tahdo. Ei ole enää ihan sama.

Oisinkohan päästänyt sinusta irti. Ehkä huomenna on taas toisin.

Epä Reilua

Nyt on lama taas. Eilinen aamupaniikin jälkeinen hyvä olo lopahti taas iltaan. Ajatus sinusta toisen kanssa vain yksinkertaisesti tuntuu liian pahalta. Voin kestää menettämisesi, mutten sitä, että joku toinen sen sijaan saa sinut. En sitä, että sinä niin haluat. Mikset voinut sanoa aikanaan, ettet enää halua? Miksi piti raiskata minuuteni?

Avioliittoon en halua enää koskaan. Se on paska instituuio, joka ei millään tavalla paranna suhteen kestävyyttä. Avioliitto ei ole yhdessä oloa, vaan eroamista varten. Sinule, joka väärin tehtneenä lasten kanssa lähdet, jää kaikki. Minulle jää särkynyt sydän ja elatusmaksut. Avioeroon ei ole Veto oikeutta. Avioliitto ei ole oikeuden puolella. Avioliitto takaa väärin tekijälle sen, mikä hänelle ei kuulu. Miten sellaista lakia voidaan oikeusvaltiossa noudattaa? 

Hermomyrkkyä

On ollut toisenlainen yö ja päivä. Äänessä on taas se puoleni, koka muistaa vain hyvät hetket, ja miten mukava on tull kiinni sinuun. Jokainen soluni huutaa niiden hetkien perään. Pahimpia ovat yksinäiset yöt. En voi nukkua, kun et ole vieressäni. En halua elämältä mitään muuta. Jos sinua ei ole, kaikki muu on yhdentekevää. Tiedän kuka korvaani kuiskii kaipuun ajatuksi, ja ymmärrän miksi. Mutta se ei yhtään auta. Tunnen itseni ongelmajätteeksil. En ole ainoastaan turha, vaan myös myrkyllinen ympäristön kanssa tekemisiin joutuessani. Kaikki merkittävä, mihin ryhdyn, päättyy ikävästi ja tuottaa pahaa mieltä kaikille osapuolille. Minut pitäisi sulkea johonkin yhteiskunnan ulkopuolelle. Lääkitä tunnottomaksi ja tiedottomaksi. Pitäisi olla jokin laki, joka suojaisi hyviä ihmisiä kaltaisiltani. Ehkäpä joku myrkyllisyysestä varoittava hihamerkki.

Tahdon

Vain nukahtaa kainaloosi,

enkä herätä koskaan.

Järki O'hoi

Viimeisten vuosisatojen aikana ihmisen elinympäristö on muuttunut niin paljon, ettei tunnejärjestelmän evoluutio ole pysynyt perässä. Oiva esimerkki muutoksen hitaudesta on se, etteivät minun (ex)-puolisoon kohdistuvat tunteeni vieläkään ole orientoituneet uuteen tilanteeseen, vaan ovat edelleen epästabiilissa tilassa.

Vieläkään en ole saanut aivoihini taottua, ettei hänen tavallaan toimiva ihminen ole rakkauteni arvoinen. Ettei sellaisen suhteen päättyminen ole menetys. Että sitäkin yhtä paskiaista pitäisi oikeastaan kiittää exäni petollisuuden paljastamisesta. Ettei ole minkään arvoista olla tärkeä ihmiselle, joka kohtelee minua näin. Jos paskiainen on hänelle tärkeämpi, se on paskiaisen ongelma, ei minun.

Ei minun kannata vaivata päätäni sillä, mitä hän teki ja miksi, ja kenen kanssa. Sillä ei vain yksinkertaisesti ole enää mitään väliä. On aika siirtyä eteenpäin, ja ottaa vastaan, mitä tuleman pitää.

Vain aika auttaa

Täytynee vaan antaa ajan kulua, ja katsoa, mitä tuleman pitää. Oikeastaan on aika hämmästyttävää, miten paljon olen pystynyt asiaa työstämään näinä muutamana päivänä. Kiitos analyyttisen luonteeni, terapiassa ja edellisessä työssä opitun, eikä vähiten loistavien tukijoukkojen ansiosta.

Liioiteltua vähättelyä

Tulee ottaa huomioon, että olen hieman epävakaassa tilassa. Mahdollisesti myös kykenemätön objektiiviseen arviointiin.

Uhossani ja itsesuggestiossani vähättelin liikaa. Vaikka osuin oikeaan siinä, että todellinen menettämisen suru saattaa sekoittua petetyksi tulemisen tuskaan, niin kyllä minä kaipaan muutakin, kuin unilelua. Olin oikeilla jäljillä, mutta asettelen palasia hieman paremmin, asiaa enemmän pohdittuani.

Olen ehkä päässyt enemmän yksimieliseksi itseni kanssa. Näen asian niin, että hyvä nainen on mennyt, antanut itsensä jonkun toisen käyttöön. Välittää nyt jostain toisesta enemmän kuin minusta. Minulle jäi vain se toinen, se jonka olemassaolosta en tiennyt, ja jota en olisi koskaan halunnut tavata. 

Ihan totta on, etten ole saanut niin paljon läheisyyttä, kuin tarvitsisin. En minä paskaa puhunut, mutta jätin mainitsematta sen, etten ole kaiken aikaa ollut onneton. Silloin tuskin oltaisiin tässä. Silloin minäkin olisin etsinyt jonkin keinon katkaista suhteemme. 

Kun näen sinut, ja ajattelen, ettet enää ole minun, nousee suru väistämättä pintaan. Kyllä minä sinua kaipaan. Haluaisin sinua vain enemmän, kuin olen tähän asti saanut. Et kuitenkaan voi antaa minulle itsestäsi enää mitään. 

Kun ajattelen sinua jonkun toisen omana, viiltää tuska kipeästi. Aivan kuin se ei riittäisi, että joudun sinusta luopumaan. Joudun alttarilla luovuttamaan sinut jollekin toiselle ja katsomaan sivusta, miten te olette onnellisia. Minä olen pettynyt ja surullinen.

En pysty toivomaan hänelle muuta, kuin pelkkää pahaa. Hidasta ja kivuliasta kuolemaa. Se tietysti johtuu siitä, etten pysty käsittelemään sitä, että hän oli sinulle minua mieluisampi. Ehkä joskus en enää purskahda itkuun sinut nähdessäni. Ehkä jonakin päivänä. 

Nyt olen täynnä kivun ja vihan sekaista ahdistusta, mutta jos käy tuuri, jonain päivänä minäkin olen taas ihastunut, ja hän on minulle sinua mieluisampi. Ehkä silloin voin antaa anteeksi ja unohtaa. 

kaksi potenssiin kaksi

Tässä hommassa on neljä. Nainen, jonka viereen käyn yöllä nukkumaan, ja jonka vieressä on hyvä olla. Ja se toinen nainen, joka jossain muualla tekee jotain muuta.
On mies, joka ymmärtää, kaipaa ja tarvitsee, joka kaikesta huolimatta haluaisi antaa anteeksi, joka vaikeuksista huolimatta olisi valmis näkemään toivoa.
Ja mies, jota on verisesti loukattu, vihainen ja pettynyt, petetty, joka ei voi antaa anteeksi, ja janoaa tuomioita syyllisille.

Sisälläni nämä kaksi miestä käyvät kamppailua siitä, kumpi nainen on totta.

Mielialani ei todellakaan ole vuoristorata, vaan space shot. Kamppailu sisälläni on hyvin tasaväkinen, ja osapuolet ovat vuoronperään voitolla. Toinen näkee tulevaisuudessa mahdollisuuksia. Toinen ei näe mitään. Räpiköi vaan ja pärskii epätoivon ja tuskan aaltojen lyödessä yli.

Toisesta en tahtoisi päästää irti, toisen toivoisin palaavan siihen tuliseen pätsiin, josta on tullutkin.

Sitä toista naista ei koskaan näy. Sille voi lähettää viestejä, mutta se ei koskaan tule käymään. Vain se kiltti, mukava ja rakas käy nykyään meillä. Se lohduttaa ja pitää hyvänä silloin, kun surun tsunami vyöryy yli.

Se toinen kiertelee ja odottaa tilaisuuttaan. Se ei pidä minusta, koska kahlitsen sitä pelkällä olemassaolollani. Sinä olet hämilläsi, koska tiedä olevasi vain yksi. Hämmennyt, kun vuoronperään tylytetään ja silitetään.

Henkitä

Eilen oli hermoraunioshokki. Nyt ahistaa taas ihan saatanasti.

On Nellis Uus - On Netto Muus

Jokohan huomenna saisi jotain omaa aikaiseksi. Tänään olisi ollut aikaa ja tilaisuus, mutten oikein tiennyt minne mennä tai kenen kanssa. Sen verran alamaissa on mieli viipottanut, ettei oikein mikään kiinnosta. Kiukunsekaisesta negaatiosta luopuminen tietää murtumista. Näkösällä oleminen aiheuttaa ahdistusta.

I Wish

Järki lähtee. Ei jaksa pysyä kasassa. Olen niin pahoillani. Lapsi haluaisi leikkiä, mutta minä en jaksa. Lapsella on loputtomasti asiaa, en jaksaisi vastailla. Keskityn pitämään hermoni kurissa. Etten tiuskisi. Olen niin pahoillani. Haluaisin, että heillä olisi isä, joka on kiinnostunut, ja jaksaa. Ei tällaista välttelevää ja vetäytyvää. Vielä pari tuntia, ja sitten pääsee nukkumaan. Toiseen todellisuuteen. Nyt pitäisi koota itsensä mennäkseen ottamaan ruuan uunista ja laittaakseen lapset syömään. Elämän pieniä, mutta lähes ylivoimaisia asioita. Kiitos ja anteeksi.

Pitkän viikon pitkät illat

Ahdistaa. Ei ero, vaan yhdessä olo. Tahtoisin jo omaan rauhaan, jossa voin olla oman elämäni herra. Ei tarviitse olla kenellekään velkaa, ei selitiellä, ei olla pahoillaan, ei mukautua. Nukuin kymmeneen. Ei nukuta, vaikka haluaisin. Väsyttää sen sijaan. Tunti heräämisen jälkeen olin jo kypsä päättämään päivän. Ahdistaa ajatus, että pitää jaksaa ilta lasten kanssa. Ja vituttaa se, että minä ahdistun, ja toinen lähtee juhlimaan, vaikkei se minuun mitenkään vaikutakaan.

Sisältä mätä

On harmi, jos kaikki on itsestä kiinni. Jos nimittäin sattuu itse olemaan tällainen. Jos kukaan pätevä ei voi ulkopuolelta tehdä mitään. Jos onnen pitää löytyä itsestä sisältä. Jos kukaan muu ei voi sitä antaa. Jos metsä vastaa, niin kuin sinne itse huutaa. Jos sattuu olemaan hiljainen, eikä jaksa huudella.

Niin se kuitenkin on, koska en pysty keksimään mitään ulkoista asiaa, jonka uskoisin tekevän minut onnelliseksi. En oikein löydä sitä myöskään sisältäni. Yritän sen sijaan olla mahdollisimman vähän onneton. Jos kaikki on vaan itsestä kiinni, niin miksei kaikki sitten ole onnellisia ja menestyviä? Miksi joku mieluummin päättäisi työntää pään pensaaseen ja vajota synkkyyteen?

Tai ehkä olen edellisessä elämässä ollut syntinen pakana ja nyt joutunut helvettiin, palkkanani ikuinen itku ja hammasten kiristys. Olen väsynyt ja lopen kyllästynyt. On ironista ja julmaa, että elämänhaluisia nuoria ihmisiä kuolee, vastoin omaa tahtoaan, ja samalla toiset on tuomittu vasten tahtoaan elämään.

Ei jaksa olla hyvä

Tänään on taas tällainen päivä, jolloin maat on myyty, ja tekisi mieli käpertyä ojan pohjalle.

Oikeasta ja Vitun Väärästä

Olen luultavasti loputtoman usein niin hiljaa mielessäni, kuin myös julkisesti ollut sitä mieltä, ettei absoluuttista oikeaa ja väärää ole. On tahattomia ja tuottamuksellisia tapahtumia, joilla on omat fyysiset seuraamuksensa, ja jotka jokainen ihminen kokee omalla subjektiivisella tavallaan. Tämä kokemus ei kuitenkaan tee asioista oikeita tai vääriä, vaan ainoastaan kokijalleen miellyttäviä tai epämiellyttäviä.

Kuitenkin jokaisella on jonkinlainen subjektiivinen käsitys oikeasta ja väärästä. Mihin se siis perustuu? Osaltaan varmaan juuri tuohon epämiellyttävän ja miellyttävän kokemukseen, joka voi olla joko omakohtainen, tai samaistumisen kautta koettu. Miellyttävyyden taustalla on monia tekijöitä, jotka voivat liittyä vaikkapa henkilökohtaisiin mieltymyksiin, aiheutuneeseen vaivaan, fyysiseen hyvänolontunteeseen, omiin tunnistamattomiin pelkoihin tai muuten vaan omalle epämukavuusalueelle joutumiseen.

Oikeuskäsityksensä voi perustella myös tieteellisesti, mutta silloinkin taustalla ovat subjektiiviset arvot. Voidaan argumentoida tieteellisesti siitä, että oikein menetellen kasveista tulee vihreämpiä, mutta tämä oikeuskäsitys sisältää sen oletuksen, että vihreimmät kasvit ovat arvokkaimpia. Voidaan löytää perusteltuja argumentteja siitä, millä tavalla oikein kasvatettuna lapsista tulee taitavampia toimimaan ryhmissä, mutta argumentti olettaa, että ryhmissä toimiminen on arvokasta. Ja niin edelleen.

Oikeassa ja väärässä on siis kysymys vain ja ainoastaan arvoista. Ne ovat ensisijassa henkilökohtaisia, mutta myös kollektiivisia. Tietyllä ryhmällä ihmisiä voi olla samansuuntaiset arvot, ja näin ollen samankaltainen käsitys oikeasta ja väärästä. Tällaisia yhteisöjä voivat olla esimerkiksi poliittiset puolueet, kansalaisjärjestöt, tai mitkä tahansa väljemmin organisoituneet ryhmät ihan kaveripiirin tasolle asti. Niiden kaverina on helppo olla, joilla on sama käsitys oikeasta ja väärästä, koska ristiriitoja tulee vähemmän. Heidän kanssaan on helppo marssia jonkin asian puolesta.

Jos on kaksi ryhmittymää, joilla on erilaiset arvot ja näin ollen erilainen oikeuskäsitys, kumpi näistä ryhmistä on oikeassa, ja kumpi vitun väärässä? Jokaisen mielestä oikeassa on se joukkio, johon itse samaistuu. Olisihan outoa kiven kovaan väittää olevansa itse väärässä. Kumpikaan ei kuitenkaan edusta mitään absoluuttista totuutta vaan omia arvojaan.

Yhteiskunnallisella tasolla oikean ja väärän määrittää demokraattisessa järjestelmässä enemmistö.  Diktatuurissa kuningas päättää oikeasta ja väärästä. Luonto toteuttaa vahvimman oikeutta ja evolutiivisessa mittakaavassa ympäristöönsä arhaiten sopivan oikeutta.

Miten nämä ryhmittymät, joilla on erilainen käsitys oikeasta ja väärästä, voivat toimia samassa eduskunnassa, samassa valtiossa ja samalla maapallolla? Siihen on minusta vain yksi eväs, ja se on väärässä olevan suvaitseminen.

Miten voi suvaita sitä, joka on ihan vitun väärässä?

• muistamalla sen, ettei itsekään ole oikeasti oikeassa
• yrittämällä todella kovasti ymmärtää, miksi itselle jokin on arvokasta, ja miksi se toiselle ei sitä ole
• asettumalla alttiiksi omien arvojensa muuttumiselle

Jos nämä eväät loppuvat kesken ja kaikesta yrittämisestä huolimatta toisen arvomaailma on kestämätön, on seurauksena suurempi tai pienempi konflikti, jossa tavalla tai toisella vahvempi määrittää oikean ja väärän. Onko se oikein vai väärin? Se on.